Superman Returns: Ensivaikutelmia

Pöyristyttävää.

Aivan pöyristyttävää, että muuten niin hieno elokuva alkaa todella tökeröllä tekstiruudulla, jossa selitetään alkutilanne. Tiesin kyllä ennalta, että alkuperäinen aloituskohtaus oli leikattu pois, mutta valkokankaalle päätynyt versio vaikuttaa hyvin hätäiseltä ratkaisulta.

Superman ReturnsSen jälkeen päästäänkin asiaan. Etäännytetystä kuvakulmasta esitetty Kryptonin aurinkokunnan tuho johdattaa alkuteksteihin, joiden tyyli jäljittelee uskollisesti vuoden 1978 Superman-elokuvaa, mutta surrealististen väriaine-efektien sijasta matka avaruuden halki on toteutettu modernilla tietokoneanimaatiolla. John Williamsin alkuperäinen teemamusiikki tekee toisinnoksesta täydellisen.

Itse elokuva tuntuukin yhtä paljon uudelta versiolta alkuperäisestä elokuvasta kuin sen jatko-osalta. Lex Luthorin tavoitteet ovat lähes täysin samat, vaikka keinot ovatkin hyvin toisenlaiset. Hänellä on jälleen hieman vastahakoisena apurinaan kevytkenkäinen ja tyhjäpäinen tyttöystävä. Monet alkuperäisen elokuvan repliikit (sarjakuvista tuttujen iskulauseiden lisäksi) ja visuaaliset yksityiskohdat toistuvat. Olin jopa näkevinäni version otoksesta, jossa Aaveraja sisäänsä ahdettuine rikollisineen loittonee kamerasta, vaikka Zod ja kumppanit eivät Superman Returnsin hahmokaartiin kuulukaan.

Kaikki elokuvassa ei tietenkään ole vanhan toistoa. Kyse ei ole pelkästään Lex Luthorin kieron juonen estämisestä ja Lois Lanen pelastamisesta vaaralta. Superman Returnsin todellista sisältoä ovat Teräsmiehen perustavanlaatuinen ulkopuolisuus ja odottamaton kuolevaisuus. En halua paljastaa mitään, koska yllätyksen säilyttämiseksi tämä osa juonesta oli jopa jätetty suurelta osin pois elokuvan sarjakuvaversiosta.

Lopputulos kuitenkin on, että Superman Returns on parempi elokuva kuin alkuperäinen Superman. Siinä on kaikkea, mikä alkuperäisessä oli toimivaa ja ikimuistettavaa, mutta sen voi oikeasti katsoa joutumatta kärsimään mistään niin nolostuttavan typerästä kuin ajan suunnan kääntämisestä pyörittämällä maapalloa vastapäivään.

Vältin tässä juonipaljastuksia, jotta etusivua lukevien elokuvanautinto ei vaarannu, mutta kommenteissa saa keskustella elokuvasta vapaasti.

Yksi vastaus artikkeliin ”Superman Returns: Ensivaikutelmia

  1. Päivitysilmoitus: Man of Steel (ei spoilereita) | Teräsmies elää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *