Superman: True Brit
Kirjoittaja: Kim ”Howard” Johnson apunaan John Cleese
Kuvittaja: John Byrne
Tussaaja: Mark Farmer
värittäjä: Alex Bleyaert
Suomentaja: Petri Silas
Egmont Kustannus, 100 sivua

Teräsbritti on Elseworlds-tarina, jossa Kal-Elin raketti laskeutuu Englannin maaseudulle. Jonathan ja Martha Clarkin kasvattamana lapsi varttuu aikuiseksi Colin Clark -nimisenä ja päätyy työskentelemään Daily Smear -juorulehdelle. Samalla hän aloittaa myös uransa Teräsmiehenä, jonka asuun jostain syystä kuuluu Yhdistyneiden kuningaskuntien lippu.

Ilmeisesti Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth oli lauantain 19.5. Julkisivulautakunta-kolumnissa nimennyt Teräsbritin ”viikon mediailmestykseksi. Kuinka yllättävää, että lehdistö pitää lehdistöä käsittelevää lehteä maininnan arvoisena. Ahlrothin kolumnia lukematta täytyy kuitenkin vain sanoa, että vähissä ovat puheenaiheet. Niin, Teräsbritti irvailee saarivaltakunnan keltaisen lehdistön luokattomuudella ja jopa suoraanyllyttää kuluttajia äänestämään lompakoillaan. Mutta jos ei nyt puututa siihen, kuinka paljon tai vähän Teräsbritti oikeastaan liioittelee roskalehdistön moraalittomuutta, rima vedetään kuitenkin niin hillittömän matalalle, että mistään kehittävästä mediakritiikistä ei voida katsoa olevan kyse.

Mistä sitten on kyse? Siitä, että Monty Python -koomikko John Cleese on houkuteltu heittämään pari ideaa Teräsmiehen brittiversiosta, minkä pohjalta Python-tietokirjailija Kim ”Howard” Johnson on käsikirjoittanut tarinan legendaarisen John Byrnen piirrettäväksi. Lopputulos on hyvin epämääräinen sekoitus Monty Python -vitsejä, yleistä hassuttelua ja vanhanaikaista Teräsmies-seikkailua.

Cleesen osallisuudesta huolimatta varsinaista pythonmaisuutta Teräsbritistä on vaikea löytää. Huumori ei ole läheskään niin absurdia ja ennalta-arvaamatonta. Lähimmäksi päästään, kun hermoileva sankari vahingossa heittää krikettimailansa syöttäjän vatsan läpi, ja diskauksen takia voiton vienyt vastustajajoukkue kantaa riemuissaan kentältä verisuihkulähteeksi muuttuneen uhrin. Hahmo myös tekee pythonmaisesti yllätyspaluun tarinan loppupuolella, krikettimaila edelleen vatsastaan törröttäen.

Sekalaisia Python-viittauksia kuitenkin viljellään pitkin tarinaa, esimerkiksi autoseikkailuistaan tutut Mr. & Mrs. Brian Norris ovat antaneet nimensä pysäköintitalolle, josta kaksi Rutlesin (Cleesen Python-kollega Eric Idlen Beatles-parodia) jäsentä on vähällä pudota kadulle. Joillain hahmoilla on Python-tyyliin teennäisen yläluokkaiset kaksiosaiset sukunimet, ja parhaimmassa tapauksessa toinen osa nimestä on jokin hassu eläimen nimi, joka on itsessään Python-viittaus, kuten ”stoat” tai ”badger”. Paremmat Python-tuntijat varmasti tunnistavat monin kerroin enemmän viittauksia kuin minä, mutta on vaikea uskoa, että ne tekisivät tarinasta kenenkään mielestä varsinaisesti hauskemman.

Veli Loponen, mies joka tuntee John Byrnen kuin itsensä, vakuuttaa Byrnen nauttineen Teräsbritin tekemisestä, enkä näe syytä asiaa epäillä. Tämä on nimittäin juuri sellaista hajutonta ja mautonta vanhojen hyvien aikojen tyylistä supersankarointia, jota Byrne on viime vuosina viljellyt muun muassa Batman: Mustaa ja valkoista -albumissa. Tarinaa ei ole jätetty pelkäksi sketsirimpsuksi, vaan kliseisen Teris-seikkailun kaava käydään läpi kryptoniittimyrkytystä myöten. Byrnen jäykkä traditionalismi toimii myös sen takeena, että Teris, tarkoitan Teräsmies, ei näyttäydy erityisen kyseenalaisessa valossa, ainakaan tarinan liioitellun maailman kontekstissa.