Superman: The Third Kryptonian!
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Fabian Nicieza, Dwayne McDuffie
Kuvittajat: Rick Leonardi, Renato Guedes
Tussaajat: Dan Green, Rick Leonardi, José Wilson Magalhães, Renato Guedes
Värittäjät: Alex Sinclair, Pete Pantazis, Renato Guedes
DC Comics, lokakuu 2008, ISBN 978-1-4012-1987-1
128 sivua; 25,4 x 16,4 x 0,5 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Kaikki tämän kokoelman tarinat sijoittuvat Last Son -kokoelman ajanjaksoon, jolloin Aaverajalla syntynyt kenraali Zodin poika oli Teräsmiehen huostassa. Last Sonissa ei juurikaan ehditty kuvaamaan, millaista Clarkin ja Loisin elämä oli ottopoikansa Christopherin kanssa, mutta vahinko otetaan takaisin tässä.

Nimi ei kuitenkaan viittaa Christopheriin, vaan tarinan alkaessa vielä tuntemattomaan kryptonilaiseen, jonka läsnäolon maapallolla Huutokauppiaan teknologia havaitsi Back in Action -kokoelmassa. Batmanin avustuksella Teräsmies löytää kolmannen kryptonilaisen (Teräsmiehen serkku Terästyttö on siis toinen), Karsta Wor-Ulin, joka osoittautuu muinaisen kryptonilaisen sotalaivaston viimeiseksi eloonjääneeksi.

Karsta palveli aikoinaan Up, Up, and Away -kokoelmassa nähdyllä Doomsday-aluksella, joka oli amiraali Dru-Zodin lippulaiva Kryptonin tähtienvälisen imperiumin kukoistuskauden lopulla. Kun tiedeneuvosto päätti lakkauttaa imperiumin, laivasto kutsuttiin takaisin kotiplaneetalle, mutta osa miehistöstä päätti kapinoida. Heistä tuli karkulaisia, joita vainottiin kaikkialla kryptonilaisia kohtaan tunnetun vihamielisyyden takia.

Karstan löytää Maapallolta myös muukalainen nimeltä Amalak, joka haluaa kostaa lajinsa tuhoamisen viimeisille kryptonilaisille. Tähtäimeen joutuvat siis Teräsmies, Karsta ja Terästyttö, mutta myös teräskoira Krypto, Voimatyttö (jota erehdytään jatkuvasti luulemaan kryptonilaiseksi, ilmeisesti vain sen takia että aiemmassa jatkumossa hän oli sitä) ja lopulta Christopher.

On vaikea olla näkemättä tässä tarinassa heijastuksia nykyajan ns. imperiaalisista Yhdysvalloista. Karsta kuvaili tehtäviään rauhanvalvomiseksi, mutta hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että valloitetut kansat näkivät kryptonilaiset alistajina. Tarina jättää hieman hämäräksi, kuinka vanha Karsta on – ainakin yli sata vuotta – mutta tuntuu siltä että kryptonilaiset olivat vain vähän aikaa sitten häikäilemättömiä valloittajia. Kuten Wendy Pini aikoinaan sanoi John Byrnelle: Teit sellaisen Kryptonin, joka ansaitsikin räjähtää! Nyt jälkeenpäin voin vain ihmetellä, millaisia allegorisia luentoja Byrnen kylmästä ja kliinisestä Kryptonista saatettiin tehdä 80-luvulla.

Kuvittajana on jälleen 3-2-1 Action! -kokoelmassa yhden lyhyen tarinan verran nähty Rick Leonardi. Hänen Teräsmiehensä näyttää edelleen aika kummalliselta joissain ruuduissa, mutta muuten hänen tyylinsä sopii erinomaisesti tämän tarinan supersankaritoiminnan ja takaumissa nähtävän avaruusoopperan kuvaamiseen.

”The Best Day” on Kurt Busiekin leppoisa kuvaus Kentin perheen piknikistä vieraalla planeetalla. Terästyttö ja Martha laittavat aitoa kryptonilaista ruokaa; Teräsmies, Jonathan ja Krypto käyvät kalastamassa; Terästyttö opettaa Christopherille Kryptonin maantiedettä; ja Jonathan ja Martha muistelevat sitä päivää, joka oikeasti oli heidän elämänsä paras.

Dwayne McDuffien kirjoittama ”Intermezzo” tapahtuu Last Son:in lopputaistelun aikana, kun Teräsmies on kadoksissa Aaverajalla ja karanneiden kryptonilaisten joukko valloittaa Metropolisia. Martha pelkää poikansa puolesta, koska uskoo ettei hän ole ikinä joutunut olemaan näin pahasti alakynnessä, joten Jonathan kertoo hänelle tarinan, joka osoittaa että Teräsmies selviytyy myös tilanteista, joissa hän ei ole ylivoimainen.

Kaksi viimeistä tarinaa on kuvittanut Renato Guedes, jonka upeaa kuvitusta nähtiin jo jonkin verran Up, Up, and Awayssa. Guedes on loistava realististen ihmishahmojen piirtäjä, mutta nyt hän osoittaa osaavansa kuvata aivan yhtä vakuuttavasti surrealistisia muukalaisplaneettoja ja taisteluja auringonsyöjää vastaan tähtienvälisessä avaruudessa.

Superman: 3-2-1 Action!
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Mark Evanier
Kuvittajat: Rick Leonardi, Brad Walker, Steve Rude
Tussaajat: Ande Parks, John Livesay, Bill Reinhold
Värittäjät: Pete Pantazis, Richard Horie, Tanya Horie & Lee Loughridge
DC Comics, maaliskuu 2008, ISBN 978-1-4012-1680-1
160 sivua; 25,4 x 16,8 x 1 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Jostain syystä kokoelman nimessä ei ole haluttu ilmaista, että kyseessä on kokoelma Jimmy Olsenin hahmoon keskittyviä tarinoita. Kannessa Jimmy Olsen kuitenkin esiintyy, ja kansi on myös fiksusti otettu kokoelman parhaasta tarinasta ”The American Evolution”, joka pohjautuu Jack Kirbyn juoni-ideaan.

Kokoelman aloittaa tarina nimeltä ”Jimmy”, joka kertoo kuinka Teräsmies tutustui Jimmy Olseniin. Esipuheessaan Kurt Busiek viittaa siihen, että Infinite Crisisin jäljiltä Teräsmiehen historia on taas pistetty uusiksi. Jimmy Olsen on jälleen teini-ikäinen, siitä huolimatta että nykyinen status quo ei sijoitu Teräsmiehen alkuvaiheisiin, vaan hänen uransa on oman kronologiansa mukaan jo yli vuosikymmenen pituinen. Toisin kuin esimerkiksi Richard Donnerin Superman-elokuvassa tai John Byrnen Man of Steelissä, Jimmy ei ole voinut olla valokuvaajana Daily Planetissa jo silloin, kun Clark Kent tuli sinne töihin.

Busiekin uudessa versiossa Jimmy on lehdenjakaja, jonka Clark tapaa oltuaan töissä Planetissa jo jonkin aikaa. Jimmy sekaantuu Interjengin kanssa tekemisissä olevien rikollisten puuhiin, ja tarvitsee Teräsmiehen apua. Interjengin välittämien superaseiden takia Teräsmies ei kuitenkaan päihitä rikollisia aivan leikiten, ja Jimmy pääsee puolestaan pelastamaan hänet.

Vaikka onkin hieman ärsyttävää, että DC mieluummin sallii hahmojen historian säveltämisen uusiksi kerran toisensa jälkeen kuin sen, että hahmot saisivat vanheta ja kehittyä, täytyy myöntää että Jimmy Olsen on tässä mielessä varsin joustava hahmo. Busiekin versio Jimmyn ja Teräsmiehen tapaamisesta tuntuu oikealta, ikään kuin se olisi aina voinutkin tapahtua juuri noin. Tarinassa kylvettyjen siemenien ansiosta Jimmystä joka tapauksessa tulee ennen pitkää se tuttu teinireportteri.

Kuvituksesta vastaa Rick Leonardi, joka tunnetaan varmaankin parhaiten Hämähäkkimies 2099:n piirtäjänä. Leonardi on mainio sarjakuvataiteilija, mutta hänen tyylinsä on ehkä liiankin rento Teräsmieheen. Olisi mukava nähdä Ison Sinisen Partiopojan kasvojen näyttävän kaikissa ruuduissa samalta, eikä vain sinne päin.

Kokoelman nimitarinassa ”3-2-1 Action” Jimmy ja Teräsmies saavat vastaansa Busiekin ja Geoff Johnsin Up, Up, and Awayssa esittelemän uuden version Kryptoniittimiehestä. Ilmeisesti tällä hetkellä Jimmy Olsenilla on jostain syystä epämääräinen joukko supervoimia, ja hän aloittelee Teräsmiehen tuella naamioidun supersankarin uraansa. Jimmyn historiaan tietenkin kuuluu olennaisesti se, että hän ajoittain kokee jonkinlaisen mutaation ja omaksuu uuden supersankari-identiteetin, mutta tällä kertaa näyttää siltä kuin tarkoitus olisi viedä Jimmyn supersankariura huomattavasti aiempaa pidemmälle.

Seikkailussa ovat mukana myös Teräsmiehen supervoimainen koira Krypto, joka nykyjatkumossa on ilmeisesti ollut hänellä jo nuoruudestaan saakka, aivan kauhistuttavaan sanaleikkiin perustuva joukko kiltteihin pukeutuneita robottirikollisia nimeltä ”MacHineryn klaani” sekä superapina Titano, johon useat hahmot – Teräsmies mukaanlukien – ärsyttävästi viittaavat sanalla ”monkey” siitä huolimatta, että hän on selvästi simpanssi, joka on siis ”ape”.

Kuvittaja Brad Walker kuuluu joukkoon teknisesti päteviä, mutta ei kovin loistokkaita tai edes persoonallisia kuvittajia, joiden jostain syystä annetaan nykyään piirtää DC:n universumin tärkeintä hahmoa. Sellaiselle pestille pitäisi olla hieman tiukemmat pääsyvaatimukset.

Viimeinen tarina on siis Jack Kirbyn pitkäaikaisen avustajan Mark Evanierin ja kovasti Kirbyn oloisesti piirtävän Steve Ruden ”The American Evolution”, joka tapahtuu täysin Jack Kirbyn Jimmy Olsen -sarjakuvan maailmassa: Darkseidin kätyrit Simyan ja Mokkari luovat hirviöitä, jotka uhkaavat Metropolisia, ja kapuloina rattaissa ovat Jimmyn ja Teriksen lisäksi Vartija ja DNA Projectin Dubbilex.

Varsin kirbymäistä tarinassa on melodramaattinen vastakkainasettelu uhkarohkean ja uhrautuvaisen Jimmy Olsenin sekä Daily Planetin pelkurimaisen ja itsekkään ovimiehen Bernie Sobelin välillä. Hauska ja mukaansatempaava seikkailutarina – jollainen The American Evolution ehdottomasti on – oli Kirbylle aina myös tilaisuus sanoa Jotain Todella Tärkeää ihmisen elosta tällä planeetalla.

Steve Ruden kuvitus ei ole samalla tavalla jännittävän holtitonta kuin Kirbyn, vaan selvistä tyylillisistä vaikutteista huolimatta hän on oikeastaan erittäin järjestelmällinen ja tarkka piirtäjä. Kirby ei välttämättä olisi kauhean innoissaan tällaisesta touhusta – hän halusi ennen kaikkea inspiroida muita tekijöitä tekemään omia juttujaan, ei jäljittelemään häntä – mutta Rude on riittävän selvästi omaa tyyliään toteuttava taiteilija, että minä pidän tätä asianmukaisena kunnianosoituksena Kirbyn perinnölle.

Superman: Last Son
Kirjoittajat: Geoff Johns & Richard Donner
Kuvittaja: Adam Kubert
Värittäjät: Dave Stewart & Edgar Delgado
DC Comics, heinäkuu 2008, ISBN 1-4012-1343-5
160 sivua; 26,4 x 17,8 x 0,8 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Richard Donner ohjasi Superman-elokuvan, joka oli erinomainen elokuva-adaptaatio Teräsmiehestä kaikilta muilta osin paitsi tarinan puolesta. Mitä on siis odotettavissa, kun Donner käsikirjoittaa Teräsmies-sarjakuvan entisen avustajansa, nykyisen DC-gurun Geoff Johnsin kanssa, ilman mitään niistä asioista, jotka tekivät Supermanista suuren?

No, yksi asia on oikeastaan tallella. Teräsmiehen Yksinäisyyden linnake on tällä hetkellä sarjakuvissa saman näköinen kuin elokuvissa, ja se todellakin on kaunis design. Lisäksi Perry White on hyvin Jackie Cooperin näköinen. Muutamasta visuaalisesta viittauksesta huolimatta Last Son ei kuitenkaan sijoitu elokuvajatkumoon.

Jatkumokysymys on itse asiassa hieman hankala. Pääasiallisesti tarina näyttää noudattelevan Teräsmiehen viimeaikaista status quota, joka tosin Infinite Crisisin jälkeen on hieman epämääräisessä tilassa. Clark Kent ja Lois Lane ovat naimisissa ja Clarkin molemmat vanhemmat ovat edelleen elossa. Teräsmies ei kuitenkaan tarinan alkaessa ole vielä tavannut kenraali Zodia, joka on 2000-luvulla esiintynyt Teräsmies-sarjakuvissa jo kolmena eri versiona.

Tällä kertaa Zod muistuttaa hyvin paljon elokuvaversiotaan: Hän on kryptonilainen rikollinen, joka vapautuu Aaverajalta kahden kumppaninsa, Ursan ja Nonin kanssa. Lisäkäänne tarinassa on se, että ennen heitä Aaverajalta vapautuu Zodin ja Ursan poika, jonka Teräsmies ottaa huostaansa.

Tässä suhteessa Last Son tuntuu hukatulta tilaisuudelta. Teräsmies vie pojan ensin metaihmisasioiden ministeriön laboratorioon tutkittavaksi, mutta kun käy ilmi, että hän on kryptonilainen, poika siirretään pois salassa. Teräsmies kuitenkin sieppaa pojan takaisin ja pyytää vanhemmiltaan opastusta, kuinka taivaalta pudonnut poika kasvatetaan. Tätä puolta tarinassa ei vain kehitetä lainkaan. Melkein saman tien hyökkää Bizarro ja pian hänen jälkeensä kryptonilaiset rikolliset, ja koko loppuosa kirjasta on toimintaa.

Donner on kuitenkin selvästi pitänyt hauskaa päästyään leikkimään klassisilla Teräsmies-vihollisilla, joita hän olisi saattanut käyttää Teräsmies-elokuvissaan, jos olisi saanut jatkaa niiden parissa. Mukana ovat Bizarron lisäksi Lex Luthor, Parasiitti ja Metallo. Kryptonilaisten superrikollisten hyökkäyksen torjumisessa auttavat Oikeuden puolustajat, tosin heidän esiintymisensä on fiksusti järjestelty siten, että painopiste pysyy Teräsmiehessä. Oikeuden puolustajien yhteisseikkailuille on tietenkin olemassa omat julkaisunsa.

Adam Kubertin kuvitus on suvereenia, mutta hän kikkailee sivusommitelmilla ja perspektiiviefekteillä niin paljon, että se vie huomiota pääasiasta eli tarinasta. Kubert on sarjakuvalle mitä Michael Bay on elokuvalle.

Erikoislisänä Teräsmiehen visiitti Aaverajalle on toteutettu 3D-sarjakuvana. Punaviherlasit tulevat kirjan mukana. Kubertin täyteenahdettu tyyli ei ehkä ole aivan omiaan 3D-adaptaatioon. Tämän tekniikan rajoitettu syvyysvaikutelma näyttää toimivan parhaiten ruuduissa, joissa on vain muutamia kohteita yksinkertaista taustaa vasten.

Superman: Redemption
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Fabian Nicieza
Kuvittajat: Peter Vale, Carlos Pacheco, Allan Goldman & Walter Simonson
Tussaajat: Jesús Merino, Ron Randall, Walter Simonson
Värittäjät: Bruno Hang, Marta Martinez, Pete Pantazis, Alex Sinclair, Lee Loughridge
DC Comics, tammikuu 2008, ISBN 1-4012-1636-8
112 sivua; 25,4 x 16,4 x 0,6 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Redemption sisältää kolme tarinaa, jotka liittyvät jotenkin uskontoon. Kolmannen tarinan kohdalla yhteys on ohuehko: Kyse on Superman-lehden numerosta 666, jossa Teräsmies kamppailee kryptonilaista demonia vastaan.

Ensimmäinen tarina, ”Angel”, esittelee vanhan naisen nimeltä Barbara Johnson, joka alkaa uskoa Teräsmiehen olevan Jumalan enkeli. Teräsmiehellä on kuitenkin varsin erilainen näkemys roolistaan maapallolla.

On ymmärrettävää, että tarinassa esitetään Johnsonin kristillinen maailmankatsomus suopeasti. Vaikka hänen uskomuksensa, että hän voi kutsua missä tahansa tilanteessa Teräsmiehen hätiin rukoilemalla, saattaa hänet lopulta hengenvaaraan, hänen toimensa johtavat positiiviseen sosiaaliseen muutokseen Metropolisin Itsemurhaslummissa. Teräsmies joutuu harkitsemaan vakavasti mahdollisuutta, että kaiken taustalla on jokin suuri suunnitelma.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että Teräsmies ei hyväksy sitä suoralta kädeltä. Hänen näkökulmansa on selkeästi sekulaarisen humanistin. Vaikka Teräsmies taisteleekin totuuden, oikeuden ja amerikkalaisen elämäntavan puolesta, se ei tarkoita että hän on kristinuskon puolustaja.

Kokoelman nimitarina ”Redemption” käsittelee juuri tätä kysymystä. Kenen ”totuutta” siinä motossa oikeastaan tarkoitetaan?

Kun superihminen nimeltä Redemption aiheuttaa tuhoja Afrikassa suojellessaan lähetystyötä tekeviä kristittyjä, Teräsmies joutuu kysymään itseltään, kuinka paljon konfliktin kärjistymisen aiheuttaneet lähetyssaarnaajat ovat vastuussa tuhoisista seurauksista. Mikä oikeus heillä on painostaa muita omaksumaan maailmankatsomuksensa humanitäärisen avun antamisen varjolla?

Teräsmies hakee neuvoja Barbara Johnsonilta, ja heidän välisensä keskustelu tuo esille sen, kuinka oleellisesti uskonto käsitteenä poikkeaa DC:n universumissa siitä, miten me sen ymmärrämme. Teräsmies on itse tavannut jumalia, sekä Maan muinaisten jumalsukujen jäseniä että Uusia Jumalia vierailta planeetoilta. Toisin kuin meidän todellisuudessamme, jossa kaikki uskonnot ovat jokseenkin yhtä väärässä, Teräsmiehen todellisuudessa kaikki uskonnot ovat jokseenkin yhtä oikeassa.

”Redemption” myös paljastaa, että Clark Kent lakkasi käymästä kirkossa 14-vuotiaana. Ei sen takia, että hän olisi menettänyt uskonsa Jumalaan – sitä ajatusta ei edes mainita, varmaankin siksi että DC:n universumissa se on absurdi ajatus. Todellinen syy liittyy olennaisesti siihen, millaista on elää Teräsmiehenä ihmisten keskuudessa, ja tehdä ne moraaliset valinnat, joita se edellyttää.

Kolmannessa tarinassa ”The Beast from Krypton” nähdään, mitä tapahtuu kun Teräsmies tekee väärät moraaliset valinnat. Ollessaan unessa Teräsmies ajattelee, että tosimaailman säännöt eivät päde, ja hän voi päästellä vähän höyryjä. Vähitellen alkaa käydä ilmi, että tapahtumien taustalla on jokin pahansuopa voima.

Loppuratkaisussa käytetty deus ex machina tuottaa melkoisen pettymyksen, mutta miellyttävää tarinassa on tietynlainen klassinen tuntu, kuin se olisi voitu yhtä hyvin tehdä joskus 70-80-lukujen vaihteessa. Osittain tämä varmaankin johtuu Walter Simonsonin rouheasta kuvituksesta, jonka kaltaista supersankarisarjakuvissa harvoin enää näkee.

Muuten kokoelman kuvitus on varsin persoonatonta, vaikkakin sliipattua. Sinänsä sääli, että Teräsmiestä ei piirrä pelkästään alansa huiput. Ei niin, että Simonson olisi elämänsä parhaassa vedossa, mutta hän on kuitenkin omaperäinen, yksilöllinen taiteilija, ja hänen rinnallaan nämä toiset kuvittajat vaikuttavat pelkiltä aloittelijoilta.

Superman: Back in Action
Kirjoittajat: Kurt Busiek, Fabian Nicieza, Len Wein & Gerry Conway
Kuvittajat: Pete Woods, José Luis García-López & Steve Mitchell
Värittäjät: Brad Anderson, Glynis Wein & Jerry Serpe
DC Comics, tammikuu 2007, ISBN 1-4012-1263-8
144 sivua; 25,4 x 16,8 x 1 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Back in Action jatkaa siitä, mihin Up, Up and Away jäi: Teräsmies on palannut toimintaan oltuaan teillä tietymättömillä vuoden ajan. Monet kadunmiehistä supersankarikollegoihin epäilevät, että Teräsmiehen trikoisiin onkin pukeutunut joku huijari. Kun Huutokauppiaana tunnettu avaruusolento saapuu maapallolle ja alkaa kaapata harvinaisia ja arvokkaita superolentoja, Teräsmiehen täytyy tehdä yhteistyötä epäilijöidensä kanssa ja todistaa olevansa aito asia.

Huutokauppiaan hahmossa on selviä yhtymäkohtia Galactukseen – hänkin ilmaantuu maan pinnalle jättiläismäisessä muodossa, jota vastaan tavanomaiset aseet ovat voimattomia. Missään maailmanlopun tunnelmissa ei kuitenkaan liikuta, vaan tarinan sävy on melko kepeä. Draama on lähtöisin Teräsmiehen ja muiden supersankarien välisistä jännitteistä. Koska Huutokauppiaan laitteet riistävät Teräsmiehen voimat, hänen on johdettava sankarit voittoon ja osoitettava henkilöllisyytensä merkittäviltä osin luonteensa lujuuden kautta.

Fabian Nicieza ja Kurt Busiek ovat aiemmin kirjoittaneet menestyksekkäästi yhdessä Marvelin Ukonnuolia. Yhteistyö näyttää sujuvan edelleen mainiosti. Back in Action ei ole huikaisevan yllätyksellinen teos, mutta Busiekin ja Niciezan ote hahmoista on luja ja tarina soljuu eteenpäin mukavasti. Pete Woodsin tasaisen laadukas kuvitus viimeistelee vakuuttavan, mutta ei eristyisen vaikuttavan kokonaisuuden.

Koska kokoelman nimitarina oli vain kolmen alkuperäisnumeron pituinen, mukana on lisäksi vanhoja DC Comics Presents -lehden tarinoita, joiden yhteisseikkailut Teräsmiehen ja DC:n matalamman profiilin supersankarien välillä toimivat inspiraationa Busiekin ja Niciezan tarinalle. Teräsmiehen liittolaisina nähdään Metallimiehet, Tulimyrsky ja Deadman. Kaikkien tarinoiden kuvittajana on José Luis García-López, joka on varmaankin 70- ja 80-lukujen vaihteen tunnistettavimpia Teräsmies-kuvittajia. Ainakin hänen piirroksiaan käytettiin Suomessa Teräsmies-lehden mainoksissa pitkään vielä 80-luvulla.

Superman: Up, Up and Away
Kirjoittajat: Kurt Busiek & Geoff Johns
Kuvittajat: Pete Woods & Renato Guedes
Värittäjät: Brad Anderson & Renato Guedes
DC Comics, Lokakuu 2006, ISBN 1-4012-0954-8
192 sivua; 25,4 x 16,5 x 1 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com

Infinite Crisisin jälkeen DC:n eturivin sankarit poistuivat kuvioista vuoden ajaksi. Väliin jääneen vuoden tapahtumille omistettiin viikoittainen lehti nimeltä 52, ja muut lehdet loikkasivat vuoden eteenpäin. Teräsmiehen vuoden tauko johtui siitä, että hän menetti voimansa Infinite Crisisin lopputaistelussa. Up, Up and Away esittelee uuden status quon ja tuo Teräsmiehen kaikessa rauhassa takaisin.

Siinä missä alkuperäisen Crisis on Infinite Earthsin jälkeen Teräsmiehen ura alkoi täysin puhtaalta pöydältä, Up, Up and Away näyttää kytkeytyvän suoraan aiempaan jatkumoon. Saattaa tietysti olla, että ensi vuoden Final Crisisin jälkeen luvassa on suurisuuntaisempi uudelleenkäynnistys, minkä takia tässä vaiheessa ei vielä haluta hämmentää lukijoita suurilla muutoksilla. Jonkin verran kuitenkin on nähtävillä uuden suunnan ottamista ja vanhasta irrottautumista, mutta kyse voi olla vain siitä, että kirjoittajat pitävät hauskaa seuraavaa isoa mullistusta edeltävän välivaiheen suomalla vapaudella.

Tarina alkaa Teräsmiehen alkuperän kertauksella kadonneen sankarin urasta kertovan elokuvan muodossa. Koska kryptonilainen maailma nähdään vain elokuvan dramatisointien kautta, Up, Up and Away ei sitoudu John Byrnen Man of Steelin tai Mark Waidin ja Francis Leinil Yun Synnyinoikeuden versioon Teräsmiehen alkuperätarinasta, eikä myöskään sulje pois uuden, myöhemmin esiteltävän version mahdollisuutta. Tarinan alkumetreillä nähdään myös, kuinka syytteistä vapautettu Lex Luthor julistaa aikeensa palata Lexcorpin johtajanpallille. Luthorin aiemmista rötöksistä mainitaan vaalivilppi, mikä voisi hyvinkin olla viittaus Luthorin nousuun presidentiksi vuonna 2000. Liikemies-Luthor kuitenkin tekee vähitellen tilaa perinteisemmälle rikolliskeksijälle, ja lopulta Luthor jopa nähdään tyylikkäästi modernisoidussa versiossa klassisesta violetti-vihreästä asustaan.

Luthor värvää rikollisen juonensa toteuttamiseksi liudan superroistoja, joista osa on tuttuja (mm. Pilailija, Bloodsport), osa täysin uusia (Kirppusirkus) ja osa on uusia versioita vanhoista hahmoista (Lelumies). Kaikki ovat kuitenkin selvästi kakkosrivin vastustajia, jotka eivät kilpaile Luthorin kanssa päävihollisen asemasta. Ennen kuin Teräsmies saa voimansa takaisin, häntä tuuraamassa nähdään mm. Terästyttö (jonka Clark Kent kutsuu paikalle rannekellosignaalin avulla, kuin Jimmy Olsen ikään), Vihreä Lyhty ja Haukkatyttö. Kirjoittajat Busiek ja Johns ovat omimmassa elementissään DC:n universumin hiekkalaatikolla. Kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta jatkumopornosta, josta molemmat ovat pahamaineisia. Liikkeellä ollaan hyvin kevyin aikein: Tässä ei olla selittämässä mitään vuosien ajan vaivannutta juoniaukkoa, eikä edes olla tekemässä kaikkien aikojen tajunnanräjäyttävintä Teräsmies-vastaan-Luthor -tarinaa. Konkarit kuitenkin osaavat tuottaa vaivattoman oloisesti tyylipuhtaan, viihdyttävän seikkailun.

Kirjan kuvittajille on yhteistä liioittelematon, ryhdikäs piirrostyyli ja dynaaminen mutta selkeä kuvakerronta. Renato Guedes kuitenkin erottuu edukseen huolitellulla, puhdaslinjaisella kuvituksellaan. Toisaalta äärimmäinen realismin tavoittelu saa hahmot tuntumaan välillä hieman jäykiltä. Pete Woodsin ailahtelevaisempi kynänjälki on samalla myös hieman eloisampaa. Tasaisen laadukas väritys antaa koko kirjalle yhtenäisyyden tuntua, vaikka kuvittaja vaihtuukin useaan otteeseen.

Jatkon kannalta mielenkiintoisinta on uuden Yksinäisyyden linnakkeen synty tarinan lopussa. Teräsmies nimittäin saa Luthorilta haltuunsa kryptonilaisen kristallin, jonka hän käy viskaamassa jäätikölle pohjoisnavalla. Seuraukset ovat tutut Richard Donnerin Supermanin ja Bryan Singerin Superman Returnsin nähneille. Onko aikeena sovittaa yhteen sarjakuvien ja elokuvien maailmat vain sen takia, että elokuvien fanit pääsisivät helpommin sisään sarjakuvien maailmaan? Vai onko muutoksen tarkoitus pedata Richard Donnerin keikkaa Action Comicsin kirjoittajana? Joka tapauksessa muutoksen pysyvyyttä on syytä epäillä, sillä Final Crisis voi hyvinkin pistää kaiken uusiksi, ja Donnerin pesti on tietenkin vain väliaikainen — ja Singerin Teräsmies-elokuvien jatkuminenkin on vaakalaudalla.