Superman Returns ylittää jatko-osakynnyksen

Box Office Mojon tilastojen mukaan Superman Returns on kerännyt Yhdysvalloissa yli 200 miljoonaa dollaria lipputuloina. Viime heinäkuussa TMZ.com raportoi sisäpiirin tiedosta, että Warner Bros. Picturesin johtaja Alan Horn oli asettanut juuri tuon summan saavuttamisen ehdoksi jatko-osan toteutumiselle.

Kansainvälisesti Superman Returns on kerännyt kassatuloja jo 390 milj. dollaria. Tämä tarkoittaa, että se on itse asiassa menestynyt hieman paremmin kuin viime vuonna Teräsmiehen synkän kollegan valkokankaille palauttanut Batman Begins, joka tienasi maailmanlaajuisesti n. 372 milj. dollaria, mistä USA:ssa 205 milj. eli vain hieman enemmän kuin Superman Returns.

Ohjaaja Bryan Singer on aiemmin sanonut mahdollisesta jatko-osasta, että se olisi kuin Star Trek II: The Wrath of Khan (jota yleisesti pidetään oman elokuvasarjansa parhaana yksilönä). Singer on selittänyt, että ensimmäisen elokuvan esiteltyä hahmot ja maailman jatko-osassa voidaan keskittyä toimintaan ja nostaa panoksia. Singer on verrannut myös toista X-Men-elokuvaansa Star Trek II:een, ja niistähän löytyy varsin merkittävä yhtäläisyys, eli yhden tärkeän hahmon kuolema.1 Tämä voisi olla hyvä aika James Marsdenille neuvotella sopimus useammasta jatko-osasta…

Lähde: Superhero Hype!

1 Ja molemmat elokuvat päättyvät kuolleen hahmon monologiin, jonka toinen hahmo oli aiemmin tehnyt tutuksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *