All Star Superman #1,2
Kirjoittaja: Grant Morrison
Kuvittaja: Frank Quitely
Tussaaja/värittäjä: Jamie Grant
Suomentaja: Koivumäki

Egmont Kustannus, 100 sivua

DC:n All Star -sarjat on tarkoitettu toimimaan ilman pitkän jatkumon rajoitteita ja tarjoamaan sekä uusille että vanhoille lukijoille helpon pääsyn suosikkihahmojen seikkailuihin. Tärkeä osa koko ideaa on tietenkin se, että lehtiin hankitaan myös parhaat mahdolliset tekijätiimit. All Star Supermanin tapauksessa tässä on onnistuttu verrattoman hyvin, ja nyt tuloksista päästään nauttimaan myös Suomen kielellä.

Myös Ryhmä-X:ää yhdessä tehneiden Morrisonin ja Quitelyn tulkinta Teräsmiehen maailmasta poikkeaa monin oleellisin tavoin DC:n virallisesta jatkumosta, sikäli kuin sitä on pystynyt mitenkään selkeästi määrittelemään viime vuosien jatkuvan muutostilan aikana. Teräsmiehen alkuperätarina kerrataan ennennäkemättömän tehokkaasti ensimmäisellä sivulla, ja tarinaan pääsee helposti sisälle pelkällä vuoden 1978 Superman-elokuvan tuntemuksella. Kuitenkin tarinassa on hienovaraisia viittauksia sekä 60-luvun tarinoihin, joissa Teräsmies piinasi Lois Laneä varsin tunteettomilta vaikuttaneilla jäynillä, että Morrisonin vuonna 1998 kirjoittamaan DC One Million -tarinakokonaisuuteen,

Myös tyylillisesti Morrison ja Quitely ovat irrottautuneet monista viimeaikaisista suuntauksista Teräsmiehen, ja oikeastaan koko supersankarisarjakuvan kehityksessä. Merkittävä ero esimerkiksi edellisissä DC Spesiaaleissa ilmestyneeseen Huomiselle-tarinaan on se, ettei Teräsmies ole epäilyksen ja itsesäälin piinaama kurttuotsa. Tämä ei tarkoita, että Teräsmiestä ei esitettäisi inhimillisenä hahmona, sillä sarjan jatkuva juoni koskee Teräsmiehen kuolevaisuutta ja hänen hyvin inhimillisiä reaktioitaan siihen. Morrison ei kuitenkaan sorru synkistelyyn, vaan keskittyy viihdyttämiseen ja ihmetyttämiseen.

Quitely onnistuu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta välttämään tyylilleen ominaisen groteskiuden Teräsmiehen kuvauksessa, ja esittää hänet suorastaan poikkeuksellisen sulokkaana hahmona. Siinä missä perinteisemnmän supersankarityylin kuvittajat usein syyllistyvät mahtailuun yrittäessään tehdä Teräsmiehestä mahdollisimman vaikuttavan näköisen — kuten Jim Lee teki toistuvasti Huomiselle-sarjassa — Quitely osaa olla myös hienovarainen, ja jopa uskaltautuu lyhentämään Teräsmiehen viitan polvien yläpuolelle.

Toinen uusi sarja lehdessä on All Star Batman & Robin, the Boy Wonder, jonka piirtäjänä toimii DC Spesiaalin sivuilla itsepintaisesti pysyttelevä Jim Lee, ja käsikirjoittajana Frank Miller, jonka saavutuksiin kuuluvat mestarilliset Batman-tarinat Yön ritarin paluu sekä Ensimmäinen vuosi, mutta myös Yön ritari iskee jälleen. Aina yhtä koreasti piirtävä Lee on mitä ilmeisimmin hankittu korvaamaan Millerin rappeutuneet kuvitustaidot, mutta jostain syystä tarinan hyväksi ei ryhdytty vastaaviin toimenpiteisiin.

Nimensä mukaisesti sarjassa kerrotaan Batmanin ja Ihmepoika Robinin tarina, alkaen Dick Graysonin vanhempien murhasta. Batman kaappaa pojan korruptoituneiden poliisien kourista ja saadakseen hänestä apurin rikollisuuden vastaiseen sotaansa ryhtyy käyttäytymään todella, todella oudosti. Kokonaan Lepakkoauton sisälle sijoittuva jakso, jonka aikana Dick kuljetetaan Batmanin maailmaan sekä fyysisesti että psykologisesti, on totta puhuen teknisesti vaikuttava suoritus, mutta se myös tekee selväksi, että Millerin ote Batmanin hahmosta on käynyt yhtä heikoksi kuin Morrisonin ote Teräsmiehen hahmosta on vahva. Kummallisuuksiin lukeutuvat muun muassa parransänki — joka kasvaa Batmanille ruutujen välissä sinä aikana, mikä häneltä kuluu mennä Lepakkoautoon Dickin kanssa — sekä tämä jo klassikoksi muodostunut repliikki:

Mitä, oletko sinä tyhmä? Oletko kehitysvammainen tai jotakin? Kuka helvetti sinä luulisit minun olevan? Olen piru vie Batman.

Paljon huomiota on kiinnitetty myös Vicki Valen kuvaukseen. Vale intoilee treffeistä kaupungin kuuluisimman naistenmiehen kanssa ja keimailee alusvaatteisillaan sivukaupalla. Sarjakuvataiteilija Lea Hernandez kiteytti hänet (valtavirta)sarjakuvien maailmasta vieraannuttaneen asenteen ruutuun, jonka Jim Lee täytti kuvalla Vicki Valen takamuksesta Frank Millerin herkuttelevien ohjeiden mukaisesti. On puhuttu jopa naisvihasta. Asiallinen kritiikki kuitenkin pitäytyy siinä, mitä sivulla näkyy. Ei kai Miller voi olla naisvihaaja, kun hän niin ilmiselvästi rakastaa naisia hyvin paljon. Ehkä jopa enemmän kuin vaikkapa koiria.

Mukavana bonuksena lehdessä on kansikuvagalleria, joka sisältää kaksi vaihtoehtoista kantta All Star Batman & Robin, The Boy Wonderin kummastakin numerosta ja Quitelyn kannet All Star Supermanin numeroihin. Harmittavaa siinä on vain se, että niistä mikä vain, Millerin töherrys mukaan lukien, olisi ollut parempi valinta julkaisun kanneksi kuin se ankea ja rujo kuvatus, jonka tekemiseen kulunut aika olisi mennyt parempaan tarkoitukseen jopa siinä tapauksessa, että Neal Adams olisi käyttänyt sen tiedeprojektinsa kehittämiseen.