DC Spesiaalissa 4/2006 nähdään Brian Azzarellon ja Jim Leen Teräsmies-tarinan Huomiselle viimeinen osa. Ottaen huomioon, kuinka vähän DC-materiaalia julkaistaan suomeksi, on sääli, että niin huono teos oli Teris-sarjakuvien ainoa edustaja DC Spesiaalin sivuilla melkein vuoden ajan.

Toisaalta sen julkaisemiselta ei oikein olisi voinut välttyä, jos ylipäätään mitään Teris-matskua julkaistaan, koska se oli hetkensä kohutuin Teris-tarina. Valitettavaa on vain se, että se oli kohuttua roskaa. Aion jättää tässä käsittelyssä huomiotta sen tosiseikan, että kustannustoiminnan käytännön tavoite on kaupata julkaisuja kuluttajille, ja kohuttu roska menee kaupaksi.

Ensin, Huomiselle lyhyesti, siltä varalta että kaikki eivät ole sitä lukeneet, mikä on hyvin mahdollista, ja sitä lukeneet eivät ole sitä ymmärtäneet, mikä on sitäkin paremmin mahdollista: Maailmanlaajuisen katastrofin mahdollisuutta pelkäävä Teräsmies luo Aaverajalle paratiisin, jonne voisi evakuoida planeetan koko väestön, jotta Kryptonin kohtalo ei toistuisi, minkä jälkeen hän lähettää Aaveraja-projektorinsa Aaverajalle ja pyyhkii kaikki muistonsa siitä, mitä on tehnyt. Aaverajalle vangittu kryptonilainen rikollinen, kenraali Zod, löytää projektorin, lähettää sen takaisin maapallolle, missä se päätyy afrikkalaiselle diktaattorille, joka käyttää sitä aseena ja aiheuttaa miljoonan ihmisen katoamisen Aaverajalle. Yksi kadonneista on Lois Lane, mistä järkyttyneenä Teräsmies jäljittää katoamisen keskuksen afrikkalaiseen valtioon, sotkeentuu maassa käytävään sisällissotaan, purkaa tuntojaan syöpää sairastavalle katoliselle papille, suututtaa ystävänsä Oikeuden Puolustajissa, lähettää itsensä Aaverajalle, muistaa mitä on tehnyt, tappelee Zodin kanssa ja palauttaa ihmiset takaisin Aaverajan tuhoutuvasta paratiisista.

Tuon perusteella voisi tietenkin ajatella: Ah, mikä mestariteos. Missä sitten on epäonnistuttu?

1. Teräsmies ei ole sankarillinen. Okei, hän nuijii muutaman pahiksen tarinakokonaisuuden aikana, mutta jutun varsinainen juoni on ongelma, jonka Teräsmies on itse aiheuttanut. Turvapaikan luominen Aaverajalle ei vielä ole mitenkään kohtuutonta, mutta sen jälkeen Teräsmies lähettää projektorin Aaverajalle täysin vastuuttomasti, varmistamatta, että se päätyy oikeisiin käsiin, eli Aaverajaa valvoville Teräsmies-roboteille, ja kaiken lisäksi pyyhkii omat muistonsa asiasta — mutta asiasta tietävää vaimoaan hän ei ilmeisesti vaivaudu lobotomoimaan.

   Nämä seikat eivät tietenkään ole itsetarkoituksellisia, vaan seurausta juonen salaperäistä tunnelmaa ylläpitävästä takaperoisuudesta: Kaiken on oltava seurausta Teräsmiehen teoista, mutta mitään siitä ei saa tulla esille tarinassa ennen loppua. Käytännössä tuloksena kuitenkin on, että Teräsmies esitetään vastuuta pakoilevana ääliönä.

   Vaikka Teräsmies toimittaakin muodollisesti supersankarin virkaa tarinassa nuijimalla hirviöitä ja riisumalla ilkimyksiä aseista, hän käyttäytyy jatkuvasti varsin epä-Terismäisesti. Supersankariystäviään hän kohtelee töykeästi ja katolisen papin, isä Danielin, kanssa keskustellessaan hän käyttää jatkuvasti sanaa ”te” viitatessaan ihmisten paheisiin, asettaen itsensä ihmiskunnan yläpuolelle.

   Viikko sitten kirjoitin Teräsmiehen väärintulkinnasta Kill Bill Vol. 2:ssa, ja tässä ilmeisesti syyllistytään samaan. Huomiselle tietenkin tarjoaa selityksen, että Loisin katoaminen järkyttää Teräsmiehen persoonallisuutta, mutta on tekijöiden päätös kertoa tarina, jossa näin tapahtuu. Yhtä hyvin he olisivat voineet kertoa tarinan, jossa menetys saa Teräsmiehen etsimään lohtua luotetuilta ystäviltään ja kokemaan suurempaa yhteenkuuluvuutta kaikkien niiden kuolevaisten kanssa, jotka jakavat hänen niin sanotusti inhimillisen tunne-elämän haavoittuvuutensa. Mutta tekijät valitsivat toisin.

2. Pahikset ovat surkeita. Kenraali Zod ja uusi hahmo, Equus, näyttävät olevan mukana vain sitä varten, että Teräsmiehellä olisi jotain piestävää. Tarinan varsinainen pahis, se jonka aikaansaannokset Teräsmiehen on peruttava, on Teräsmies itse.

   Kenraali Zod on tietenkin pitkälti sama hahmo kuin hän on aina ollut: Kryptonilainen rikollinen, joka vangittiin Aaverajalle hänen yritettyään valloittaa planeetta. Kuten Superman-elokuvassa, tämä Zod syyttää tuomiostaan Jor-Eliä ja haluaa kostaa hänen pojalleen. Vaikka hahmo ei ehkä olekaan ikinä ollut paljon tätä moniulotteisempi, Huomiselle ei hyödynnä häntä erityisen hyvin. Hän ilmestyy tarinaan vasta loppumetreillä, näyttäen haarniskoidulta Sauronilta Sormuksen ritarien prologissa, ja kun hänen kasvonsa paljastetaan, hän näyttää Paluu tulevaisuuteen -elokuvien Doc Brownin hullummalta isoveljeltä. Mielipuolisen vaahtoamisen lisäksi hänellä ei ole paljon muuta virkaa kuin olla Teräsmiehen hakattavana tarinan huipentumassa.

   Equus on hahmona Zodiakin yksioikoisempi — järkälemäinen, epämuodostunut, sadistinen palkkamurhaaja — mutta hänen nimessään on jotain outoa. Equus tarkoittaa hevosta, mutta Equus ei ole erityisen hevosmainen, varsinkaan kun hänen käsissään on hyvin ahmamaiset (se kaksijalkainen versio) raatelukynnet. Equus on myös näytelmä, jossa psykiatri tutkiskelee hevosten silmiä puhkoneen pojan ajatusmaailmaa. Jos kyseessä on yritys syventää täysin mielenkiinnotonta hahmoa metatekstuaalisella viittauksella, se on yhtä säälittävää kuin jos väärentämistä harrastavan hahmon nimeäisi Nukkekodiksi.

3. Uskonto sotketaan asiaan. On ehkä mahdollista tehdä hyvä Teräsmies- tai ylipäänsä supersankaritarina, jossa käsitellään uskontoa. Valtakunta ja Voima saattaa olla sellainen, mutta on syytä erottaa varsinainen uskonnon käsittely ja mytologisen kuvaston hyväksikäyttö toisistaan. Oli miten oli, Huomiselle kuitenkin sisällyttää uskonnollisia asenteita tarinaan haitallisella tavalla.

   Miksi Teräsmies uskoutuu katoliselle papille, jota hän ei ennestään tunne? Syynä ei ainakaan ole katolisen perinteen noudattaminen, sillä tarinassa ei sanota, että Teräsmiehellä olisi katolista taustaa, ja epävirallisen totuuden mukaan Kentit ovatkin metodisteja.¹ Dialogi antaa ymmärtää, että Teräsmies päättää puhua isä Danielille, koska katolisella papilla on velvollisuus pitää salassa synnintunnustuksen sisältö, ja Teräsmies haluaa pitää salassa sen, että on naimisissa, ja että hänen vaimonsa on yksi kadonneista.

   Toisin sanoen Teräsmies uskoo, että isä Danielin virka ja vakaumus tekevät hänestä muita ihmisiä luotettavamman. Valitettavasti luottamuksen rikkominen on inhimillinen heikkous, johon myös katoliset papit syyllistyvät monien muidenkin paheiden ohella, kuten pedofiliaskandaalit ovat osoittaneet, ja Huomiselle jopa näyttää viittaavan tähän tosiasiaan ominaisella, arvoituksellisella tyylillään, kun hedelmäkauppias kertoo isä Danielille, ettei poikansa tulisi käymään kirkossa vähään aikaan kokemansa kiusaamisen takia.

   Uskonnollisen vakaumuksen yliarvostus käy erityisen ilmeiseksi, kun otetaan huomioon, että Teräsmiehellä on jo useita luotettuja, jotka tietävät hänen salaisen henkilöllisyytensä. On mahdollista, että Jonathan ja Martha Kentiä ei mainita tarinassa laisinkaan sen takia, että pre-Crisis-jatkumossa Kentit kuolivat jo ennen Clarkin muuttoa Metropolisiin, ja tarinan sitomista liian selvästi post-Crisis-jatkumoon haluttiin nykytrendin mukaisesti välttää. Jäljelle kuitenkin jäävät Teräsmiehen ystävät Oikeuden Puolustajissa, joista ainakin Ihmenaiselle ja Marsilaiselle Ihmismetsästäjälle Teräsmiehen luulisi uskoutuvan entistäkin suuremmalla syyllä, jos hän tuntee etääntyvänsä ihmiskunnasta niin voimakkaasti, kuin tarinassa esitetään.

   Myöhemmin Huomiselle tosin tarjoaa ylimääräisen syyn sille, että Teräsmies valitsi juuri isä Danielin uskotukseen: Daniel on kuolemassa syöpään, joten hän vie pian salaisuuden mukanaan hautaan. Tuskin tarvitsee edes huomauttaa, kuinka karmivaa käytöstä tämä on Teräsmieheltä, mutta se sopii enemmänkin tämän listan 1. kohtaan. Todettakoon vain, että tämä lisäkäänne ei millään muotoa poista tarinankertojien päätöstä laittaa Teräsmies kääntymään täysin perusteettomasti uskonnollisen auktoriteetin puoleen.

   Lisäksi Teräsmiehen päätös hylätä Aaverajalle luomansa paratiisi ja pyyhkiä muistonsa siitä näyttää olevan uskonnollisen tabun motivoima. Saatuaan muistonsa takaisin hän selittää:
   

   […] kun astuin sinne… olin häpeissäni. Olin mennyt luomaan jotain, jota yhdelläkään miehellä, edes Teräsmiehellä, ei ole oikeutta luoda.

   Uuden maailman luominen tasku-ulottuvuuteen tarkistamatta ensin, että tasku-ulottuvuus on asuttamaton, ja sinne siirtymiseen tarvittavan teknologian hylkääminen huolehtimatta, että se ei päädy vääriin käsiin, on tietenkin todella vaarallista, joten ihmisen erehtyväisyyden takia kannattaa aina harkita kahdesti, ennen kuin ryhtyy luomistyöhön. Se, että haluaa poistaa muistonsa ja vastuunsa teoistaan paetakseen dogmaattisen kiellon aiheuttamaa häpeäntunnetta, kuitenkin vain pahentaa asiaa.

Mikään lista kömmähdyksiä ei sinänsä tietenkään tarkoita, että teos olisi kokonaisuudessaan kelvoton. DC Spesiaalissa 2-5/2005 julkaistu Jeph Loebin ja Ed McGuinnessin Teräsmies & Batman -tarina Yhteiskunnan viholliset oli täynnä typeriä juttuja, mutta niitä on turha laskea, koska se oli tietoisesti hölmö tarina. Se huipentui maailman pelastamiseen avaruusraketilla, joka oli puoliksi Teräsmiehen ja puoliksi Batmanin näköinen! Mutta Huomiselle menee metsään kaikkein pahimmin siinä, että se ottaa itsensä niin vakavasti.

Huomiselle on täynnä piilo- tai näennäismerkityksellisiä keskusteluja, joissa osapuolet eivät sano suoraan sitä, mistä on puhe. Se sotkee mukaan uskontoa, syöpäsairautta, kansanmurhaa ja kulttuuri-imperialismia, huolehtimatta lainkaan siitä, että juonessa olisi yhtään mitään järkeä. Kaikessa katteettomassa kunnianhimoisuudessaan se on tarinankerrontaa Ed Woodin parhaiden oppien mukaisesti, mutta lukija ei saa edes sitä iloa, että pääsisi nauramaan heiluville pahvilavasteille.

Hyvä uutinen on se, että seuraavassa DC Spesiaalissa nähdään Grant Morrisonin ja Frank Quitelyn All-Star Supermaniä, joka on yhtä hyvä kuin Huomiselle on huono.

¹ Adherents.com viittaa metodismin yleisyyteen Yhdysvaltain keskilännessä ja siteeraa Eliot S! Magginiä, jonka mukaan Clark Kent on metodisti. Outoa on se, että Magginin mukaan Teräsmies ei kuitenkaan ole metodisti, vaan noudattaa jonkinlaista kryptonilaista monoteistista filosofiaa. Maggin ei ikinä käyttänyt ideaansa tarinassa, joten se on ilmiselvästi hiomaton, mutta on varsin eriskummallinen ajatus, että Teräsmies voisi vaihtaa uskontoaan siinä missä vaatteitaan, puhetapaansa ja ryhtiään!