Kirjoittajat: Jeph Loeb, Joe Casey & Co.
Kuvittajat: Phil Jimenez, Mike Wieringo & Co.
Tussaajat: Marlo Alquiza, Andy Lanning & Co.
DC Comics, kesäkuu 2006, ISBN 1-4012-1129-1
512 sivua; 25,4 cm x 16,8 cm x 3,3 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk
DC julkaisi juuri uusintapainoksen tästä jättiniteestä, joka kokoaa yksiin kansiin suurimman osan vuoden 2001 crossover-tapauksesta ”Our Worlds at War”. Kyseessä on itse asiassa hieman hajanainen joukko tarinoita, joissa lukuisat DC:n supersankarit osallistuvat tähtienväliseen sotaan, jonka osapuolina ovat mm. Maa ja Teräsmiehen suomennetuissa seikkailuissakin nähdyt planeetat Apokolips ja Sotamaailma.
Valitettavasti huomionarvoisin seikka OWaW:ssa taitaa olla sarjakuvataiteellisten saavutusten sijasta se, että se ilmestyi vuoden 2001 kesällä. Syyskuun 11. päivän terroristi-iskut tapahtuivat vain viikkoja crossoverin viimeisen tarinan ilmestymisen jälkeen. Tarinassa nähdyt sodan tuhot saivat välittömästi paljon suuremman kaikupohjan. Vieläkin vaivaannuttavammaksi asian teki se, että DC oli järjestänyt vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä ovelan metafiktiivisen tempauksen: Teräsmiehen arkkivihollinen, rikollisnero Lex Luthor valittiin Yhdysvaltain presidentiksi DC:n universumissa samalla, kun George W. Bush sai saman viran meidän todellisuudessamme. Sitä en osaa selittää, miten DC:n ideanikkarit saattoivat tietää, ettei lauhkealuonteinen — ja entinen sotilasreportteri — Al Gore tulisi voittamaan, saati sitten sen, että tuore viranhaltija tulisi jäämään historiaan sotapresidenttinä.
Tietenkään OWaW:ia ei tarkoitettu mitenkään profeetalliseksi tarinaksi. Se, että Lex Luthor vehkeilee yhden sodan arkkitehdin kanssa tehdäkseen presidenttiydestään ikimuistoisen, jää tarinan edetessä muiden tapahtumien varjoon. Huolimatta oikeutetusta epäluulostaan Luthoria kohtaan jopa Teräsmies alistuu presidentin komentoon, jotta sota saataisiin päättymään mahdollisimman pian. Supersankarisarjakuvissa on sittemmin nähty rohkeampiakin poliittisia kannanottoja.
Pohjimmiltaan OWaW oli vain jälleen yksi crossover-tapahtuma, jossa suuri tuho kohtaa supersankarien maailmaa, ja suosion laskusta kärsineet tai ihan muuten vain uhrattavissa olevat hahmot kuolevat traagisesti. Se vain hyödynsi hieman enemmän sodan tematiikkaa ja retoriikkaa kuin useimmat edeltäjänsä. Paikoitellen tämä lähestymistapa menee surkuhupaisuuden puolelle, kuten esimerkiksi Jeph Loebin siteeratessa presidentti Franklin D. Rooseveltin ja kenraali Douglas MacArthurin puheita ulkoavaruudessa sotivien ja kotiensa raunioissa kyynelehtivien trikooheppujen oheen.
OWaW:ssa on itse asiassa kohtalaisen mielenkiintoinen juoni, jossa on myös sen verran käänteitä, ettei se tunnu polkevan paikallaan. Kokonaisuus on kuitenkin hyvin sirpaleinen, koska se on koottu noin kymmenestä eri nimikkeestä. Kukaan pitkässä tekijälistassa ei erotu suuresti edukseen, mutta joukossa on kuitenkin monia tasaisen laadukkaita taitajia kuten kirjoittajat Mark Schulz ja Peter David sekä kuvittajat Phil Jimenez, Mike Wieringo ja Ed McGuinness. Sirpaleisuutta pahentaa se, että alkuperäislehdissä ei pyritty yhtenäisen tarinan kertomiseen, vaan kaikki nimikkeet kertoivat sodan tapahtumista omasta näkökulmastaan. Tarinan selkärangan kuitenkin muodostavat Teräsmiehen omien lehtien numerot, ja Teräsmies onkin tärkeässä roolissa monissa sodan käännekohdissa sekä sen ratkaisussa.
Nykynäkökulmasta on oikeastaan aika mielenkiintoista, miten Teräsmies esitetään tarinassa, joka pyrkii tuomaan supersankarien maailmaan sodan raadollisuutta ja moraalista epämääräisyyttä. En halua paljastaa loppuratkaisusta paljoa, mutta OWaW:n tavoitteena ei ole mikään Teräsmiehen dekonstruoiminen. Koettelemuksista huolimatta maailman suurin partiopoika pysyy omana itsenään. Piti sitä sitten hyvänä opetuksena tai silkkana eskapismina, OWaW julistaa, että epätäydellisessäkin maailmassa on tilaa idealismille.
Our Worlds at War Wikipediassa
