Superman – Ultimate Collector’s Editionin kahdeksas levy sisältää Superman III:n alkuperäisen version vuodelta 1983. Lisämateriaaleina ovat yksi leikattu kohtaus sekä kommenttiraita, jolla tuottajat Ilya Salkind ja Pierre Spengler kertovat elokuvan teosta.

Kahden ensimmäisen elokuvan jälkeen Teräsmies-elokuvat kääntyivät syöksykierteeseen. Kolmas osa vaihtoi tyylilajin huumorilla höystetystä spektaakkelista silkaksi toimintakomediaksi. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa koomikko Richard Pryor esittää ”sossun luukulla”-rutiininsa. Myöhemmin nähdään myös Pryorin ”tärkeilevä kenraali” ja ”ylituttavallinen kaupustelija”-rutiinit.

Elokuvan muuttuminen vitsiksi ei kuitenkaan ole pelkästään Pryorin vastuulla. Avauskohtauksesta siirrytään alkuteksteihin, joiden taustalla pyörii tökerö slapstick-kohtaus, joka myös huipentuu Teräsmiehen ensimmäiseen urotekoon: Hän pelastaa vesipostin päälle ajaneen miehen hukkumasta autoonsa.

Aivan niin surkea elokuva ei ole alusta loppuun saakka. Kemiantehtaan sammutus on toimiva kohtaus, samoin kuin Teräsmiehen hyvän ja pahan puolen välinen taistelu. Niin hyviä eivät nekään ole, että niistä ei keksisi jotain moitittavaa.

Kun liekit uhkaavat kuumuudelle arkaa happoa, Teräsmiehen on jostain syystä helpompi lentää viiden mailin päähän jäädyttämään järven pinta superpuhalluksella ja kantaa jää tulipalon ylle, kuin käyttää superpuhallusta hapon jäähdyttämiseen.

Teräsmiehen jakaantuminen epäpuhtaan kryptoniitin vaikutuksesta pahaksi Teräsmieheksi ja hyväksi Clark Kentiksi — jolla on kuitenkin supercoimat — on vieläkin oudompaa. Se tuntuu enemmän joltain hopeakauden kansi-idealta (”Teräsmies vastaan Clark Kent! Kuinka tämä voi olla mahdollista?!?”) kuin harkitulta yritykseltä käsitellä Teräsmiestä dualistisesti.

Parasta koko elokuvassa on kuitenkin Lana Lang. Lois Lane näyttäytyy vain muutaman minuutin ajan alussa ja lopussa, ilmeisesti sen takia, että Margot Kidder ei sietänyt tuottajien päätöstä korvata Richard Donner Lesterillä. Tämä ei oikeastaan haittaa minua, koska en ole ikinä erityisemmin pitänyt Kidderin Loisista. Katsoessani kahta ensimmäistä elokuvaa uudestaan DVD:ltä aloin jo miettimään, miksi näin on, koska Kidderin ja Reeven välillä oli loistavaa kemiaa.

Syyksi osoittautui se, että olen vain aina pitänyt enemmän Annette O’Toolen Lanasta. Ehkä vain sen takia, että olen heikkona punapäihin, mutta lisäksi Lana saa selvästi epäreilu edun elokuvassa, kun hän sanoo, että Teräsmies on mahtava, mutta Clark on paras. En halua puhua kenenkään muun puolesta, mutta minä en ikinä tule olemaan Teräsmies, vaikka kuinka haluaisin. Olen siis Clark Kent. Koska Loisia kiinnostaa vain Teräsmies, hän tuntuu tavoittamattomalta, mutta Lanan kanssa minulla olisi mahdollisuuksia.

Älkää katsoko minua noin.

Kommenttiraidalla kuullaan jälleen Salkindin ja Spenglerin koottuja selityksiä. Se on tavallaan ymmärrettävää, että tavoite oli tehdä useita ”episodeja” Teräsmiehen seikkailuista, jotka eivät kaikki voisi olla samanlaisia spektaakkeleita, ja joukkoon sopisi sellaisiakin tarinoita, joissa joku muu kuin Teräsmies on valokiilassa.

Se ei kuitenkaan selitä sitä, minkä takia tuottajat pitivät hyvänä ideana, että se joku olisi Richard Pryor, jonka ylitsepursuava koomikkopersoona ei jätä paljon tilaa varsinaiselle tarinankerronnalle. Ilmeisesti Pryor oli sanonut Johnny Carsonin show’ssa vieraillessaan, että haluaisi esiintyä Teräsmies-elokuvassa, siispä hänelle kirjoitettiin päärooli Superman III:een. Melkein voisi kuvitella, että jos Pryor olisi ilmoittanut Teräsmies-faniudestaan viisi vuotta aiemmin, Salkindit olisivat saattaneet tehdä hänestä Jor-Elin. Mitä vain julkisuuden lisäämiseksi.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin seitsemäs levy sisältää alkuperäisen TV-spesiaalin Superman II -elokuvan teosta, Teräsmiehen 50-vuotisjuhlaspesiaalin, dokumentin Fleischer Studiosin Teräsmies-animaatioista sekä kahdeksan Famous Studiosin Teräsmies-animaatiota 40-luvulta.

Elokuvan teosta kertova TV-spesiaali on samaa sarjaa neljännellä levyllä olleen kanssa. Materiaalia elokuvasta ja kulissien takaa esitellään sen verran, että jos joku olisi katsonut tämän ennen elokuvissa käyntiä, hänelle ei olisi jäänyt paljon jännitettävää. Ohjaajan vaihtumiseen ei kiinnitetä paljon huomiota. Richard Lester näytetään ohjaamassa Margot Kidderiä, Marc McClurea ja Jackie Cooperia Daily Planetin lavasteissa ja mainitaan, että osa materiaalista piti saada sopimaan saumattomasti yhteen aiemmin kuvatun kanssa. Sitä ei kuitenkaan mainita, että kun kryptonilaiset rikolliset ilmestyvät Lex Luthorin kanssa Daily Planetiin, ohjaamassa onkin Richard Donner, sillä Gene Hackman ei työskennellyt päivääkään Lesterin kanssa.

Juhlavuoden TV-spesiaali käsittelee kohdettaan kaikkea muuta kuin juhlallisesti. Teräsmiehen historiaa esitellään toinen toistaan laimeampien huumorihaastattelujen kautta. Sketseissä nähdään Saturday Night Liven koomikoita, etunenässä ohjelman juontava Dana Carvey, mutta myös sekalainen seurakunta julkisuuden henkilöitä kuten Lou Reed, Ralph Nader ja John Byrne (ennen kuin Internet söi hänen aivonsa).

Fleischer Studiosin piirretyistä kerrotaan omassa dokumentissaan lyhyesti ja ylistävästi. Sisäpiiriläisten ja historioitsijoiden lisäksi mukana ovat Warnerin 90-luvun supersankaripiirrettyjen luojat, joiden velka Fleischerin Teräsmiehelle on aina ollut ilmeinen. Dokumentista käy ilmi sellainenkin mielenkiintoinen tosiasia, että Max Fleischer keksi Rotoscope-tekniikan, jonka avulla Teräsmiehenkin realistiset hahmot animoitiin.

Paljon enemmänkin näistä animaatioista voisi sanoa, minkä huomaa heti, kun alkaa katsoa tällä levyllä olevia jaksoja. Samalla kun studion nimi vaihtui Fleischerista Famousiksi, myös sisällössä tapahtui hienoinen muutos. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nämä jaksot ovat sotapropagandaa, jossa Teräsmies taistelee akselivaltoja vastaan. Jotkut tarinoista ovat suhteellisen viattomia sota-aikaan sijoittuvia jännäreitä, mutta Japoteurs ja Eleventh Hour esittävät japanilaiset huikean rasististen stereotyyppien avulla. Jungle Drums yltää vielä rasistisempaa kuvaukseen, mutta saksalaisten vihollisten sijaan kohteena ovat afrikkalaiset sivulliset, joten kyseessä on varmaankin vain ihan tavanomainen tietämätön ennakkoluuloisuus laskelmoidun epäinhimillistämisen sijasta. Animaatio on kuitenkin edelleen samaa huippulaatua, ja juonissakin on kaikesta huolimatta enemmän vaihtelua kuin neljännen levyn satsissa, joten kyllä näitä katsomisen arvoisiksi voi sanoa.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin kuudes levy sisältää Richard Donnerin version Superman II:sta. Lisämateriaaleina ovat Donnerin johdanto elokuvaan, kommenttiraita, jolla ohjaaja Richard Donner ja luova konsultti Tom Mankiewicz kertovat elokuvan teosta, Donnerin version restauroimisesta kertova dokumentti, poistettuja kohtauksia sekä Justice League: Heroes -videopelin traileri.

Kun Superman: The Movie osoittautui suurmenestykseksi, oli aika palata Superman II:n pariin. Kahta elokuvaa oli tehty samanaikaisesti, mutta jatko-osan kuvaukset jäivät kesken, kun ensimmäinen osa piti kiirehtiä elokuvateattereihin. Kuten on jo todettu, Richard Donner ei palannutkaan viimeistelemään työtä. Richard Lester ohjasi puuttuvan materiaalin, jonka määrä vain kasvoi, kun Marlon Brandon rooli Jor-Elinä leikattiin pois kustannussyistä.

Melkein kolme vuosikymmentä myöhemmin Donnerin alkuperäinen visio on saatettu elokuvan muotoon — ainakin melkein. Juonen yhtenäisyyden saavuttamiseksi on jouduttu käyttämään jonkin verran Lesterin materiaalia, viimeistelemättömiä tehostekohtauksia on täydennetty tietokonetekniikalla ja yksi keskeinen kohtaus on luotu kokonaan Christopher Reeven ja Margot Kidderin koekuvausten materiaalista. Tätä yhtä kohtausta lukuunottamatta Donnerin versio näyttää täysin ”oikealta” elokuvalta, vaikka kerronta onkin välillä hätäilevää.

Mukana olevasta Lesterin materiaalista on karsittu pois suurin osa komediallisuudesta. Huumoriton elokuva ei tietenkään ole, koska Loisin ja Clarkin väliset sekä Luthorin kohtaukset ovat aivan yhtä vitsikkäitä kuin ensimmäisessä elokuvassakin. Eniten muutokset vaikuttavat kryptonilaisiin rikollisiin, jotka ovat juuri niin totisia ja uhkaavia kuin heidän olisi aina pitänytkin olla. Valitettavasti samalla suurin osa heidän tihutöitään kuvaavista kohtauksista on poistettu, ja tilalle on saatu ainoastaan yksi lyhyt kohtaus, jossa kryptonilaiset tuhoavat Washington-monumentin, sekä laajennettu versio hyökkäyksestä Valkoiseen taloon.

Marlon Brandon palauttaminen Yksinäisyyden linnakkeen kohtauksiin on merkittävin muutos elokuvaan. Sen lisäksi, että tämän ansiosta nähdään hieman lisää Luthoria, Teräsmiehen voimien palautuminen selittyy hieman paremmin. Kyseessä on edelleenkin räikeä deus ex machina, mutta nyt sentään kyseisen jumalan vuorovaikutus poikansa voidaan nähdä ja tuntea.

Donnerin ja Mankiewiczin kommenttiraita on taltioitu monta vuotta ensimmäisen elokuvan kommenttiraidan jälkeen, joten dementia tekee tepposet herroille ja monet anekdootit kuullaan toistamiseen. On kuitenkin mielenkiintoista kuulla, minkälaisen tarinakaaren he olivat suunnitelleet elokuville. Mankiewiczin uskonnollinen allegoria on ehkä hieman sekava, mutta hän on kyllä aivan oikeassa, että Superman II:n teatteriversio tuhosi elokuvien alkuperäisen idean täysin.

Dokumentti kuvaa lyhyesti, miten Michael Thaun työryhmä loi elokuvan uuden version. Aivan kaikkea Donnerin kuvaamaa materiaalia he eivät kuitenkaan käyttäneet. DVD:ltä löytyvät poistetut kohtaukset eivät ilmeisesti olisi sopineet elokuvan rytmiin. Mitään juonen kannalta oleellista niissä ei suinkaan ole.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin viides levy sisältää Superman II:n alkuperäisen version vuodelta 1980. Lisämateriaaleina ovat yksi leikattu kohtaus sekä kommenttiraita, jolla tuottajat Ilya Salkind ja Pierre Spengler kertovat elokuvan teosta.

Superman II on ensimmäistä huomattavasti heikompi tekele. Kryptonilaiset rikolliset, jotka ensimmäisen elokuvan alussa pohjustettiin Teräsmiehen perivihollisiksi, esitetään aivan liian humoristisessa valossa. Metropolisissa Teräsmiestä vastaan käytävän taistelun lisäksi heistä saadaan irti todella dramaattisia kohtauksia vain kourallinen. Todella surkuhupaisia on myös joukossa, ja niihin valitettavasti kuuluu Yksinäisyyden linnakkeen lopputaistelu hatusta tempaistuine supervoimineen.

Elokuvan juoni on aikamoista haahuilua. Perimmäinen idea on tietenkin Teräsmiehen ja kryptonilaisten rikollisten välinen yhteenotto, mutta sitä vältellään suurimman osan elokuvasta Teräsmiehen ja Loisin välisen rakkaustarinan avulla. Teräsmies luopuu voimistaan Loisin vuoksi, mutta syy tähän perustellaan heikosti: Laran hologrammi selittää jotain ”kuolevaisista”, ja Teräsmies hyväksyy tämän, ikään kuin voimiensa takia hän näkisi itsensä jonain jumalana. Eikä hän kovin paljon ehdikään maistaa kuolemaisen elämää, ennen kuin toteaa, että tuli tehtyä pahemmanlaatuinen virhe, ja voimat on pakko saada jotenkin takaisin.

Lopuksi tietenkin Teräsmiehen pitää saada otettua vahinko takaisin, ja Lois pitää saada unohtamaan, että Clark ja Teräsmies ovat sama ihminen. Simsalabim, taikasuudelma saa Loisin menettämään muistinsa. Mutta se on sentään nerokasta verrattuna ajan kääntämiseen taaksepäin pyörittämällä planeettaa väärään suuntaan, mikä oli ongelman aluperäinen ratkaisu, ennen kuin se siirrettiin ensimmäisen elokuvan loppuun!

Ainoa levylle sisällyttämisen arvoiseksi katsottu poistettu kohtaus on itse asiassa täysin turha, siis jopa erillisenä ekstrana. Se ei tarjoa mitään lisäinformaatiota juonesta tai hahmoista, vaan se on pelkkä joutava kaksimielisyys Teräsmiehen ja Loisin välillä Yksinäisyyden linnakkeessa.

Kommenttiraidalla Salkind ja Spengler puolustelevat jälleen tekemisiään. Merkittävin ongelma Superman II:n kohdalla tietenkin oli Richard Donnerin poistuminen ohjaajanpallilta, vaikka merkittävä osuus jatko-osasta oli jo kuvattu hänen johdollaan ensimmäistä elokuvaa tehtäessä. Salkind selittää, että Donner asetti paluunsa ehdoksi sen, ettei Spengler osallistuisi projektiin, ja tähän Salkindit eivät voineet suostua. Spengler oli nimittäin Ilyan lapsuudenystävä ja Alexanderin ”toinen poika”, joten he mieluummin ottivat riskin — ja Salkind itsekin kutsuu sitä riskiksi — uuden ohjaajan kanssa. Ei tarvitse syyttää nepotismista, kun se kerran myönnetään.

Salkind — tai Spengler, sillä puhujia on vaikea erottaa toisistaan, kuten ensimmäisellä levyllä — yrittää myös puolustaa elokuvan koomisuutta sillä, että se on suoraan jatkoa ensimmäisen elokuvan viimeiselle kolmannekselle, jossa oli liioiteltu, sarjakuvamainen sävy. Ongelma on vain siinä, että kryptonilaiset rikolliset ovat peruja ensimmäisen elokuvan alusta, jossa sävy oli kaikkein totisin ja oopperamaisin. Koomisuuden pitäminen erossa kryptonilaisista olisi ollut perusteltua, mutta elokuvantekijät valitsivat toisin, ja mielestäni virheellisesti.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin neljäs levy sisältää alkuperäisen TV-spesiaalin Superman-elokuvan teosta, Superman and the Mole-men-elokuvan vuodelta 1951, sekä yhdeksän Fleischer Studiosin Teräsmies-animaatiota 40-luvulta.

Toisin kuin nykyään televisiossa nähtävät ”making of”-ohjelmat, tällä DVD:llä oleva TV-spesiaali ei ole pelkkä vartin mainospätkä, jossa näyttelijät toistelevat, kuinka mukavaa elokuvaa oli tehdä, ja mitään oikeasti mielenkiintoisia asioita elokuvan teosta ei voida kertoa, koska juonesta ei haluta paljastaa liikaa. Mukana on paljon mielenkiintoista haastattelumateriaalia ja aineistoa filmaustilanteista. Kulissien takaisesta draamasta, jonka edellisten levyjen lisämateriaalit ovat paljastaneet, ei tietenkään puhuta mitään.

Marlon Brandon eksentrisyyttä sen sijaan esitellään auliisti, mikä jostain syystä yllätti minut. Brando ei tietysti mitenkään häpeillyt poikkeuksellisia työtapojaan, joten julkisuuden saamisen kannalta on vain parempi kiinnittää huomiota siihen, että se Marlon Brando näytteli elokuvassa, ja hänen kaikkia oikkujaan myötäiltiin, koska hänen läsnäolonsa tekee elokuvasta niin paljon paremman. Eikä sitä erityisemmin huomaakaan, että Brando lukee kaikki vuorosanansa lavasteisiin kätketyistä lunttilapuista…

Superman and the Mole-men oli George Reevesin ensiesiintyminen Teräsmiehenä. Reeves jatkoi roolia TV-sarjassa Adventures of Superman, kunnes kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1959.¹ Nykynäkökulmasta Reeves ei strategisesti topattuine asuineen ole kovin uskottavan näköinen Teräsmies, mutta hän kyllä esiintyy edukseen, ja hahmo on kirjoitettu moitteettomasti. Tarina itse asiassa ottaa Teräsmiehen vakavammin kuin vuoden 1978 Superman, joka pohjimmiltaan on hyväntuulinen satu, joka ei sisällä mitään selkeää sanomaa. Mole-men sen sijaan on klassinen 50-luvun tieteisallegoria, jossa Teräsmies pyrkii estämään kulttuurien välisiä väärinymmärryksiä kehittymästä täysimittaiseksi verenvuodatukseksi.

Fleischer Studiosin Teräsmies-piirretyt edustavat paljon suoraviivaisempaa viihdettä. Jokin uhkaa Metropolisia, Lois menee nuuskimaan asiaa, joutuu pulaan, ja Teräsmies pelastaa Loisin ja Metropolisin. Vaikka nämä piirretyt ovatkin todella viihdyttäviä ja upeasti animoituja, ne toistavat samaa kaavaa niin uskollisesti, ettei niitä todellakaan kannata katsoa peräkanaa. Katsomisen arvoisia ne kuitenkin ovat, varsinkin kun niitä ei ole näin hyvälaatuisina nähty pitkään aikaan.

¹ Reevesin kohtalosta kertovassa elokuvassa Hollywoodland häntä esittää Ben Affleck, joka esiintyy myös Teräsmiehen asussa. Daredevilinä vuonna 2003 nähty Affleck liittyy siis Halle Berryn kunnianarvoisaan seuraan kahden eri sarjakuvasankarin esittäjänä.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin kolmas levy sisältää kaksiosaisen dokumentin Superman-elokuvan teosta, dokumentin elokuvan erikoisefekteistä, restauroituja kohtauksia, koekuvauksia sekä ylimääräistä musiikkia.

Tämän levyn materiaali on ilmeisesti tuotettu vuoden 2000 DVD-julkaisua varten. Halvaantunut Reeve on yksi haastateltavista, ja ohjaaja Donner ylistää tähteään lausunnolla, joka sittemmin osoittautui virheelliseksi: Kun he tapasivat, Donner vakuuttui siitä, että Reeve pystyisi lentämään, ja Donner oli myös vakuuttunut siitä, että näkisi Reeven vielä kävelevän.

Levyn dokumentit sisältävät tekijöiden muisteloiden lisäksi kuvamateriaalia elokuvan teon ajoilta. Marlon Brando selittää maailman korkeimmin palkatun näyttelijän näkökulmaa ja Salkindit istuskelevat pöydän ääressä juonimassa Richard Donnerin pään menoksi. Tai näin voisi kuvitella. Kulissien takaisia tapahtumia ei erityisemmin kaunistella, vaan Donner, Mankiewicz ja muut saavat kertoa tulkintansa Donnerin erottamiseen johtaneista tapahtumista. Kovinkaan syvällisesti asiaa ei kuitenkaan selvitetä.

Ehkä vieläkin poikkeuksellisempaa avoimuutta osoittavat levyltä löytyvät koekuvauskatkelmat. Ymmärrettävistä syistä hylätyksi tulleiden näyttelijöiden koekuvauksia ei yleensä julkisuuteen päästetä, mutta ilmeisesti tässä vaiheessa aikaa on kulunut sen verran, että useat Lois Lanen ja Ursan roolia tavoitelleet näyttelijättäret ovat antaneet suostumuksensa suorituksiensa esittämiseen. Loisina nähdään mm. 90-luvun Tom Clancy -filmatisoinneissa Cathy Ryania esittänyt Anne Archer ja West Wingin presidentin rouva, Stockard Channing. Teräsmieheksi pyrkijöistä nähdään vain lyhyitä katkelmia dokumentin lomassa, mutta Reeven koe-esiintymisistä nähdään kaksi kokonaista kohtausta. Reeven täydellinen sopivuus rooliin oli selvästi nähtävillä, kunhan vain ei kiinnittänyt huomiota hätäisesti kyhätyn Teräsmies-asun kainaloihin muodostuneita jättimäisiä hikiläikkiä.

Erikoisefektidokumentti on mielenkiintoinen katsaus siihen, kuinka mielikuvituksesta tehtiin totta ennen tietokoneistettua kuvankäsittelyä. Itse asiassa monet nykyajan tietokonetehosteet näyttävät edelleen vähemmän uskottavilta kuin lasilevylle maalatut maisemat, joilla Supermanissä luotiin mm. suurin osa Yksinäisyyden linnakkeesta. Varsin kiehtova on myös teknologia, jonka avulla ”lentävän” Christopher Reeven taakse pystyttiin heijastamaan tausta hänen edessään olevasta projektorista, ilman että kuva kuitenkaan näkyisi hänen päällään — ja samalla teknologialla myös luotiin kryptonilaisten valkohehkuinen vaatetus!

Suurin osa restauroiduista kohtauksista on mukana myös myös kakkoslevyn laajennetussa versiossa elokuvasta, mutta jostain syystä yli jäi vielä elokuvan loppuun sijoittuva kohtaus, jossa Teräsmies palaa nappaamaan Luthorin, sekä siihen liittyvä toinen kohtaus, joka tapahtuu hieman aiemmin elokuvan juonessa. Ylimääräisissä musiikeissa on mm. muutama erilainen versio tunnusmusiikista sekä pop-versio ”Can You Read My Mind”-kappaleesta. Mikä tarkoittaa, että Margot Kidderin puhe-esityksen säestykseen on lisätty rumpukomppi ja diskosyntsa.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin toinen levy sisältää alunperin vuonna 2000 DVD:llä julkaistun laajennetun version Superman-elokuvasta. Lisämateriaaleina ovat kommenttiraita, jolla ohjaaja Richard Donner ja luova konsultti Tom Mankiewicz kertovat elokuvan teosta, sekä ääniraita, jolla kuullaan pelkästään John Williamsin musiikki ilman dialogia ja äänitehosteita.

Alkuperäisestä teatteriversiosta poisleikattua materiaalia on vuosien varrella lisätty takaisin elokuvaan, kun sitä on esitetty eri markkina-alueilla tai TV:ssä. Vuonna 2000 julkaistiin DVD:llä elokuvan uudelleenmasteroitu erikoisversio, ja samalla useita poistettuja kohtauksia liitettiin mukaan. Nämä lisäykset eivät vaikuta juoneen juuri mitenkään, vaan ainoastaan laajentavat juonessa jo aiemmin olleita elementtejä. Oma suosikkini on Luthorin piilopaikkaa suojaava konekivääriansa, jonka läpi Teräsmies kävelee tyynesti luotien kimpoillessa kipinöiden hänen kehostaan.

Salaisuus Tom Mankiewiczin erikoisen tittelin takana on se, että Richard Donner kutsui hänet tekemään Supermanin kuvauskäsikirjoituksen. Jostain syystä Mankiewicz ei saanut — tai hän ei ottanut — kirjoittajan titteliä. Donner kuitenkin laittoi hänet alkuteksteihin kirjoittajien jälkeen, mikä oli kiistanalainen temppu ilmeisesti sen takia, että kirjoittajien jälkeen on tarkoitus tulla vain kaikkein vaikutusvaltaisimmat elokuvantekijät, eli tuottajat ja ohjaaja. Kommenttiraidalla Donner ja Mankiewicz esiintyvätkin liittolaisina, jotka yhdessä taistelivat ilkeitä, farssinhimoisia tuottajia vastaan. Kommenttiraita sisältää kohtalaisen paljon kohtausspesifistä tietoa elokuvan teosta, mutta Donner ja Mankiewicz myös tekevät siitä viihdyttävän leikillisellä kinastelulla. Toisin kuin ensimmäisellä levyllä, kommenttiraidan puhujista on helppo pysyä kärryillä. Donner ja Mankiewicz on äänitetty yhdessä, mutta kummallekin on annettu oma kanavansa stereoraidalla: Donnerin puhe kuuluu vasemmasta kaiuttimesta ja Mankiewiczin oikeasta.

Superman – Ultimate Collector’s Editionin ensimmäinen levy sisältää vuoden 1978 Superman-elokuvan alkuperäisen teatteriversion. Lisämateriaaleina ovat kommenttiraita, jolla tuottajat Ilya Salkind ja Pierre Spengler kertovat elokuvan teosta, elokuvan alkuperäistrailerit sekä tulevan Justice League: Heroes -videopelin traileri.

Superman oli pitkään — vuosikymmenen tai kaksi, riippuen siitä, mitä mieltä on Tim Burtonin Batmanistä — supersankarifilmatisointien ehdoton huippu. Valitettavasti se kuitenkin on kaikkea muuta kuin täydellinen. Itse asiassa nykyään, kun hyviä supersankarielokuvia ilmestyy yhtä usein kuin neljännesvuosisata sitten ilmestyi supersankarielokuvia ylipäänsä, Supermaniä ei ihan huvikseen katsele. Ei tee mieli viettää kahta ja puolta tuntia elokuvaa katsellen ja sen jälkeen kahta ja puolta tuntia ajatellen: ”Että osaakin olla typerä loppu elokuvalla.”

Ehkä yleisin Teräsmieheen kohdistuva kritiikki on se, että hän on liian voimakas. Jos Teräsmies voi matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa menneisyyttä, hän on todellakin liian voimakas. Se on yhdentekevää, pystyykö hän jonglööraamaan keilapalloilla vai planeetoilla. Pohjimmiltaan draamassa ei ole kyse siitä, mihin hahmot pystyvät, vaan mitä he valitsevat. Niin kauan kuin Teräsmies on kausaliteetin vanki, hän joutuu tekemään valintoja. Jos hän voi pelastaa Hackensackin New Jerseyssä ydintuholta ja sen jälkeen palata ajassa taaksepäin pelastamaan Lois Lanen samanaikaisesti — öh, kai te kaikki olette nähneet Supermanin ainakin kerran? — hänen ei tarvitse enää tehdä mitään valintoja. Aikamatkustuksestakin tietysti voi tehdä ja on tehty kiinnostavia, dramaattisia tarinoita, mutta Superman ei kuulu niihin.

Lisäksi tietenkin tapa, jolla Teräsmies matkustaa ajassa taaksepäin, on hirvittävän typerä: Hän lentää maapallon ympäri niin lujaa, että se alkaa pyöriä vastakkaiseen suuntaan, mikä saa ajan kulkemaan takaperin. Ja kyse ei ole siitä, että hän esimerkiksi lentäisi valoa nopeammin, jolloin maapallon pyörimissuunnan vaihtuminen olisi vain seurausta hänen kokemansa ajan suunnan muuttumisesta. Ajan kulkusuunta ei nimittäin muutu normaaliksi, kun Teräsmies lakkaa lentämästä, vaan palattuaan tarpeeksi kauas menneisyyteen hän joutuu lentämään hurjaa vauhtia maapallon ympäri taas toiseen suuntaan, jotta maapallon pyörimissuunta ja ajan kulkusuunta palaisivat oikeaksi! Ei tuo ole aikamatkustusta, tuo on katastrofaalisen ilmastonmuutoksen aiheuttamista.

Mutta oikeastaan jos aikamatkustusta ei käytettäisi elokuvassa niin typerästi, sen toteutustapa ei haittaisi niin paljon, tai ainakaan sen ei pitäisi haitata. Kyse on kuitenkin elokuvasta, jossa avaruusolento — joka sattuu olemaan täysin ihmisen näköinen — lentelee korjaamassa vääryyksiä sinipunakeltaisiin trikoisiin pukeutuneena. Toisin sanoen se rikkoo muutenkin tuntemamme todellisuuden lainalaisuuksia jossain määrin. Itse asiassa Superman on niinkin hyvä elokuva kuin se on juuri sen vuoksi, miten se lähestyy aiheensa mielikuvituksekkuutta. Toisin kuin esimerkiksi 60-luvun Batman-sarja, Superman ei lyö supersankarointia leikiksi. Mukana on camp-elementtejä Lex Luthorin konnajoukon muodossa, mutta se oikeastaan toimii vain kontrastina sille, kuinka vakavasti Teräsmies esitetään.

Erityisesti Christopher Reeven roolisuoritus Teräsmiehenä mahdollisti hahmon ottamisen vakavasti. Tähtinäyttelijän sijasta rooliin haluttiin tuntematon, joka olisi yleisön silmissä itse Teräsmies, eikä se yksi tyyppi esittämässä Teräsmiestä. Ja se onnistui. Reeve oli Teräsmies koko loppuelämänsä, senkin jälkeen kun hän halvaantui ratsastusonnettomuudessa. Eikä se johtunut vain trikoista. Hätkähdyttävä osoitus siitä on Supermanin kohtaus, jossa Clark Kent on Loisin asunnossa ja hetken aikaa ajattelee paljastavansa salaisuutensa. Hän riisuu lasinsa, hänen ryhtinsä muuttuu, ja hänen tilallaan seisoo Teräsmies. Hetki menee ohi, ja yhtä vähäeleisesti hän muuttuu takaisin Clark Kentiksi. Ilman trikoita, saati sitten erikoisefektejä. Se oli Christopher Reeve.

Kommenttiraidalla tuottajat Ilya Salkind ja Pierre Spengler kertovat elokuvan tekemisestä, mutta heidän näkökulmansa ei varsinaisesti sovellu kohtausspesifiseen selostukseen. Mukana on joitain kiinnostavia anekdootteja elokuvan tekijöistä ja näyttelijöistä, mutta Salkind käyttää suuren osan raidasta itsensä ja isänsä Alexander Salkindin työpanoksen puolustamiseen. Erityisen arka paikka hänelle on se, että heillä on kulissien takaisten pahisten maine — että he yrittivät tehdä elokuvasta 60-luvun Batman-sarjan kaltaisen hupailun, mikä johti välirikkoon päinvastaista halunneen Donnerin kanssa. Kommenttiraidalla Salkind kuitenkin vaikuttaa Teräsmiehen hahmon suurelta ystävältä, joka ennen kaikkea halusi tehdä hyvän Teräsmies-elokuvan, ja hän myös ymmärtää itseensä kohdistuneen kritiikin olevan yksi ilmenemismuoto fanien intohimosta elokuvaa kohtaan.

Kommenttiraidan seuraamista vaikeuttaa hieman se, että Salkindilla ja Spenglerillä on hyvin samanlaiset äänet ja samantapaiset eurooppalaiset aksentit, eikä mukana ole esimerkiksi puhujan nimen ilmoittavaa tekstitystä. Salkindin ja Spenglerin kommentit on äänitetty erikseen ja editoitu yhteen, joten kumpikin puhuu vuorollaan suhteellisen pitkinä otoksina, ja on aivan liian helppoa unohtaa, kumpi on äänessä.

Levyllä on muutama vaihtoehtoinen ääniraita elokuvalle. Kotiteattereille sopiva 5.1 Dolby Digital -raita on peräisin vuoden 2000 uudelleenjulkaisusta. Tällöin ääniraita masteroitiin uudestaan alusta loppuun, ja ääniefektit uusittiin lähes kokonaan. Ero alkuperäiseen versioon on joissain kohdissa merkittävä, joten levylle oli tarkoitus laittaa myös 2.0 Dolby Surround -versio alkuperäisestä ääniraidasta. Kuten mm. Superman Cinema on uutisoinut, näin ei kuitenkaan käynyt, ja 2.0 DS-raita on myöskin vuoden 2000 versio. Levyllä on kuitenkin lisäksi saksaksi dubattu monoraita, joka on tehty alkuperäisen ääniraidan pohjalta, joten eron uuden ja vanhan version välillä voi todeta sen avulla. Warner Bros. on järjestänyt USA:ssa ja Isossa-Britanniassa kokoelman ostaneille mahdollisuuden vaihdattaa virheellisen levyn korjattuun painokseen. Kuten olen aiemmin todennut, Warner Brothers Entertainment Finlandilla ei jostain syystä ole nettisivuja, mutta yritän jollain tavalla ottaa selville, tarjoutuuko vastaavaa mahdollisuutta myös suomalaisille kuluttajille.