Supergirl: Power TP
Kirjoittaja: Jeph Loeb
Kuvittaja: Ian Churchill
Tussaaja: Norm Rapmund
Värittäjät: David Morán, Beth Sotelo, Christina Strain & Alex Bleyaert
DC Comics, kesäkuu 2006, ISBN 1401209157
160 sivua; 25,9 cm x 16,5 cm x 0,5 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

Kun John Byrnen The Man of Steel esitteli uuden version Teräsmiehestä Crisis on Infinite Earths -maksisarjan jälkeen vuonna 1986, suuri osa hahmoa ympäröineestä laajennetusta mytologiasta hävitettiin. Teräsmiehestä tuli jälleen viimeinen kryptonilainen. Terästyttöä, Teräsmiehen serkkua ei enää ollut olemassakaan. Vaikka Terästyttö ei ikinä ollut kaupallisesti erityisen menestyksekäs, hänestä oli tullut omalla tavallaan ikoninen hahmo, ja ehkä vieläkin muistettavamman Terästytöstä teki hänen sankarikuolemansa Crisis on Infinite Earths #7:ssä. Tämän takia Terästyttöä on yritetty tuoda takaisin DC:n universumiin useaan kertaan, pienin ja suurin tavoin: Tasku-ulottuvuuden keinotekoinen Terästyttö Byrnen Teräsmiehessä (TM 2-4/1990), josta Peter David muokkasi oman versionsa, kryptonilaisten sukulaiskansaan kuulunut Kara Teräsmies vs. Aliens -spesiaalissa sekä Cir-El, Teräsmiehen tytär tulevaisuudesta (DC Spesiaali 4/2005).

DC:n universumi on ollut viime vuodet jatkuvassa mullistusten tilassa, ja tässä yhteydessä Terästyttö on tuotu jälleen takaisin Teräsmiehen serkkuna. Uuden Terästytön ensiesiintyminen Superman/ Batman #8:ssa nähtiin suomeksi vuoden 2005 Teräsmies: Ystäviä ja vihollisia -kirjassa. Tämä kokoelma sisältää Superman/Batman #19:n sekä sen jatkoksi tehdyn Supergirl-lehden viisi ensimmäistä numeroa.

Ensimmäisen tarinan alkaessa Terästytön supersankariura on jo täydessä vauhdissa. Serkkunsa repertuaaria lainaten hän pelastaa lentokoneen, jonka yksi moottori on syttynyt palamaan (vaikuttaa siltä, että tähän vuonna 2005 kirjoitettuun tarinaan on sisällytetty sisäpiirin tietoa Superman Returns -elokuvan juonesta, sillä siipi repeytyy irti kesken pelastusoperaation ja Terästyttö joutuu kirimään syöksyvän lentokoneen uudestaan kiinni). Terästytön tietämättä Teräsmies ja Batman seuraavat hänen toimiaan etäältä, mutta samoin tekee myös lentokoneonnettomuuden aiheuttaja.

Kyseinen vihollinen kuitenkin pysyttelee taustalla kirjan loppupuoliskolle saakka, ja alkajaisiksi Terästyttö vain sättii hyväntahtoiset kaitsijansa. Sankarittaren poteman teiniangstin voidaan ymmärtää aiheuttavan jonkin verran ylimääräistä kitkaa, mutta Terästyttö kulkee yhdestä supersankarien välisestä tappelusta toiseen niin säännönmukaisesti, ettei se ole edes hassua: Lepakkotyttö (superroisto valeasussa, mutta kuitenkin), Voimatyttö, Teräspoika ja muut Teinititaanit, Outsiderit — ja kun Terästyttöä tarkkaillut pahis on jakanut hänet hyvään ja pahaan puoliskoon ja saanut oikopäätä turpiinsa pahalta puoliskolta, loppuvastustajiksi pääsevät Oikeuden Puolustajat.

Supersankarisarjakuvat oireilevat. Kyse ei ole pelkästään siitä, että fanipojat tekevät sarjakuvia toisille fanipojille, yrittäen kirjoittaa samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan niiden parissa varttuneiden lukijoiden maun mukaisiksi. Syyskuun 11:nen jälkeinen moraalinen varmuus on vaihtunut päättymättömän sodan moraaliseksi sekasorroksi. Supersankarit eivät auta palomiehiä ja poliiseja raivaamaan tornitalojen raunioita — he aiheuttavat niitä. Teräsmiehen raikas ja reipas serkku on nyt sielunsa pimeää puolta pakeneva tappelupukari. Tämä ei ole kivaa sarjakuvaa.

Tämä ei ole myöskään tytöille sopivaa sarjakuvaa. Ei niinkään tarinan puolesta — niin ankea kuin lähestymistapa onkin, tarinan teemat itsenäisyyden ja oman identiteetin etsimisestä ovat tyttölukemistojen olennaista ainesta. Kuvittaja Ian Churchillin karmiva tulkinta Terästytöstä sen sijaan voi vaikuttaa vain haitallisesti nuoren naisen henkiseen kehitykseen, eikä se varmaan poikalapsillekaan kovin terveellinen ole. Toppi, joka ihomaalausmaisuudessaan saa perinteiset supersankaritrikoot näyttämään villanutuilta, anorektinen vyötärö, tuulen jatkuvasti hulmuttama minihame. Vain pikkuhousuvilautuksilta vältytään, niin epätodennäköisesti että DC Comics näyttää kieltäneen ne kategorisesti, ikään kuin se tekisi kuvituksesta jotenkin siveellistä. Todella kieroutuneen säväyksen antaa se, että yrittäessään saada Terästytön kasvonpiirteet jotenkin erottumaan kaikista muista naishahmoistaan Churchill useaan otteeseen piirtää hänelle varsin maskuliiniset leukaperät. Ainoa hyvä asia, mitä Churchillin kuvituksesta voi sanoa on se, että hänen Terästyttönsä ei näytä kidutuspenkissä venytetyltä Bratz-nukelta kuten hahmon edellisen kuvittajan Michael Turnerin tulkinta, jota nähdään muutamassa kokoelmaan sisältyvässä alkuperäiskannessa.

Churchillin jälkeen Supergirliä on tehnyt muutama muukin piirtäjä, mutta elokuussa on luvassa uusi vakituinen tekijätiimi. Comicon Pulse on haastatellut kirjoittaja Tony Bedardia ja ohessa on nähtävillä kuvittaja Renato Guedesin tutkielmia Terästytöstä. Kyseessä on selkeä 180 asteen käännös Churchillin ja Turnerin tyyliin nähden. Eikä kyse ole pelkästään tyylistä, vaan Guedes on selvästi kyvykkäämpi piirtäjä. Tyylitaju ja taito kulkevat käsi kädessä, kun kuvittaja ottaa työnsä vakavasti.

Toinen mielenkiintoinen uutinen on se, että Terästyttö on liittymässä Smallville-sarjan hahmokaartiin. Asia ei oikeastaan hetkauttanut minua juurikaan lukiessani siitä Superhero Hype!sta, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun Ain’t It Cool Newsin mölyapinat ehdottivat rooliin vastikään kolmanteen tuotantokauteensa lopetetun Veronica Marsin tähteä, Kristen Belliä. Se on äärimmäisen epätodennäköistä… mutta jos kysytään, mitkä asiat saisivat minut seuraamaan jälleen Smallvilleä, tuo olisi aika selkeästi listan kärkipäässä.

Kirjoittajat: Jeph Loeb, Joe Casey & Co.
Kuvittajat: Phil Jimenez, Mike Wieringo & Co.
Tussaajat: Marlo Alquiza, Andy Lanning & Co.
DC Comics, kesäkuu 2006, ISBN 1-4012-1129-1
512 sivua; 25,4 cm x 16,8 cm x 3,3 cm
Good Fellows / Bookplus / Amazon.com / Amazon.co.uk

DC julkaisi juuri uusintapainoksen tästä jättiniteestä, joka kokoaa yksiin kansiin suurimman osan vuoden 2001 crossover-tapauksesta ”Our Worlds at War”. Kyseessä on itse asiassa hieman hajanainen joukko tarinoita, joissa lukuisat DC:n supersankarit osallistuvat tähtienväliseen sotaan, jonka osapuolina ovat mm. Maa ja Teräsmiehen suomennetuissa seikkailuissakin nähdyt planeetat Apokolips ja Sotamaailma.

Valitettavasti huomionarvoisin seikka OWaW:ssa taitaa olla sarjakuvataiteellisten saavutusten sijasta se, että se ilmestyi vuoden 2001 kesällä. Syyskuun 11. päivän terroristi-iskut tapahtuivat vain viikkoja crossoverin viimeisen tarinan ilmestymisen jälkeen. Tarinassa nähdyt sodan tuhot saivat välittömästi paljon suuremman kaikupohjan. Vieläkin vaivaannuttavammaksi asian teki se, että DC oli järjestänyt vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä ovelan metafiktiivisen tempauksen: Teräsmiehen arkkivihollinen, rikollisnero Lex Luthor valittiin Yhdysvaltain presidentiksi DC:n universumissa samalla, kun George W. Bush sai saman viran meidän todellisuudessamme. Sitä en osaa selittää, miten DC:n ideanikkarit saattoivat tietää, ettei lauhkealuonteinen — ja entinen sotilasreportteri — Al Gore tulisi voittamaan, saati sitten sen, että tuore viranhaltija tulisi jäämään historiaan sotapresidenttinä.

Tietenkään OWaW:ia ei tarkoitettu mitenkään profeetalliseksi tarinaksi. Se, että Lex Luthor vehkeilee yhden sodan arkkitehdin kanssa tehdäkseen presidenttiydestään ikimuistoisen, jää tarinan edetessä muiden tapahtumien varjoon. Huolimatta oikeutetusta epäluulostaan Luthoria kohtaan jopa Teräsmies alistuu presidentin komentoon, jotta sota saataisiin päättymään mahdollisimman pian. Supersankarisarjakuvissa on sittemmin nähty rohkeampiakin poliittisia kannanottoja.

Pohjimmiltaan OWaW oli vain jälleen yksi crossover-tapahtuma, jossa suuri tuho kohtaa supersankarien maailmaa, ja suosion laskusta kärsineet tai ihan muuten vain uhrattavissa olevat hahmot kuolevat traagisesti. Se vain hyödynsi hieman enemmän sodan tematiikkaa ja retoriikkaa kuin useimmat edeltäjänsä. Paikoitellen tämä lähestymistapa menee surkuhupaisuuden puolelle, kuten esimerkiksi Jeph Loebin siteeratessa presidentti Franklin D. Rooseveltin ja kenraali Douglas MacArthurin puheita ulkoavaruudessa sotivien ja kotiensa raunioissa kyynelehtivien trikooheppujen oheen.

OWaW:ssa on itse asiassa kohtalaisen mielenkiintoinen juoni, jossa on myös sen verran käänteitä, ettei se tunnu polkevan paikallaan. Kokonaisuus on kuitenkin hyvin sirpaleinen, koska se on koottu noin kymmenestä eri nimikkeestä. Kukaan pitkässä tekijälistassa ei erotu suuresti edukseen, mutta joukossa on kuitenkin monia tasaisen laadukkaita taitajia kuten kirjoittajat Mark Schulz ja Peter David sekä kuvittajat Phil Jimenez, Mike Wieringo ja Ed McGuinness. Sirpaleisuutta pahentaa se, että alkuperäislehdissä ei pyritty yhtenäisen tarinan kertomiseen, vaan kaikki nimikkeet kertoivat sodan tapahtumista omasta näkökulmastaan. Tarinan selkärangan kuitenkin muodostavat Teräsmiehen omien lehtien numerot, ja Teräsmies onkin tärkeässä roolissa monissa sodan käännekohdissa sekä sen ratkaisussa.

Nykynäkökulmasta on oikeastaan aika mielenkiintoista, miten Teräsmies esitetään tarinassa, joka pyrkii tuomaan supersankarien maailmaan sodan raadollisuutta ja moraalista epämääräisyyttä. En halua paljastaa loppuratkaisusta paljoa, mutta OWaW:n tavoitteena ei ole mikään Teräsmiehen dekonstruoiminen. Koettelemuksista huolimatta maailman suurin partiopoika pysyy omana itsenään. Piti sitä sitten hyvänä opetuksena tai silkkana eskapismina, OWaW julistaa, että epätäydellisessäkin maailmassa on tilaa idealismille.

Our Worlds at War Wikipediassa